Marinelli (joka taas menee ikkunan luo). Tuolla ajavat vaunut hiljakseen takaisin kaupunkiin päin… Niin hiljakseen? Ja kummallakin ovella palvelija?… Se on merkki, joka ei ole mieleeni: että kavallus muka on puoleksi vaan onnistunut; … että haavoitettua kuletetaan verkallensa takaisin, … eikä kuollutta ketäkään… Naamari astuu alas… Se on Angelo itse. Tuo tyhmän-rohkea!… Sepäs täällä tuntee salatiet… Hän viittaisee minulle. Mahtaa muka olla varma asiastaan… Haa, herra kreivi, joka ette tahtoneet Massaan, ja nyt täydytte vielä etemmä!… Ken opetti teidät niin tuntemaan apinoita? (Mennen oveen päin.) Kyllä ne tosiaan ovat äkäiset… Noh Angelo?
Angelo (paljastaen kasvonsa). Olkaa varoillanne, herra kammari-herra!
Hän pitäisi tuotaman tuossa paikkaa.
Marinelli. Ja mitenkä muutoin kävi?
Angelo. Luullakseni, hyvin hyvästi.
Marinelli. Kuinka on kreivin kanssa?
Angelo. Tahdostanne! Ompahan!… Mutta hän on mahtanut saada vihiä tästä. Sillä hän ei ollut ihan varustamatoin.
Marinelli. Sano väleen, mitä on sanomista! Onko hän kuollut?
Angelo. Minun on sääli sitä kelpo herraa.
Marinelli. No tuossa on hellän sydämmes tähden! (Antaa hänelle kukkaron kultaa.)
Angelo. Entäpä vielä urhakka Nikolonikin! joka kanssa on saanut maksaa kylvyn.