Marinelli. Ruhtinas.
Klaudia. Ruhtinas?… Sanokaa totta, ruhtinasko?… Meidän ruhtinas?
Marinelli. Kenkäs muutoin?
Klaudia. No sitten!… Minä onnetoin äiti!… Ja hänen isänsä! hänen isänsä!… Hän on kiroova hänen syntymä-päivänsä. Hän on kiroova minun.
Marinelli. Jumalan tähden, armollinen rouva! mikä nyt pisti mieleenne?
Klaudia. Se on selvä!… Eikö ole?… Tänä päivänä temppelissä! kaikkein puhtahimman kasvojen edessä! iankaikkisen likimmässä lähestössä! … alkoi tämä konnuus; siellä se puhkesi ulos! (Marinellia kohden.) Haa, murha-mies! sydämmetöin, katala murha-mies! Et uljas kyllä, murhaamaan omalla kädelläsi; mutta kelvotoin kyllä murhaamaan mieliksi vieraan himon! … antamaan murhata!… Kaikkien murha-miesten hylkiö!… Mitä rehellisiä murhaajoita on, ei pidä suvaitseman sinua parissansa! Sinua! Sinua!… Sillä miks' en voisi yhdellä ainoalla sanalla silmihis oksentaa koko sappeni, koko kuolani?… Sinua! Sinua! parittaja!
Marinelli. Te houreksitte, hyvä rouva… Mutta hillitkää edes raivo-parkunne, ja muistakaa, missä olette.
Klaudia. Missäkö olen? Muistaa, missä olen?… Mitä jalopeura, jolta pennut temmataan, huolii siitä, kenenkä metsässä hän kiljuu?
Emilia (sisäpuolella). Haa, äitini! Minä kuulen äitini!
Klaudia. Hänen äänensä? Se on hän! Hän on kuullut minun; hän on kuullut minun. Ja minä en huutaisi?… Missä olet, lapseni? Minä tulen, minä tulen! (Töytäisee huoneesen ja Marinelli perästä).