Marinelli. Kirjettänne? Malttakaapas; minä muistelen, hänen puhuneen eräästä teidän kirjeestänne.
Orsina. Noh? enkös ole häneltä siinä kirjeessä anonut täksi päiväksi yhtymistä täällä Dosalassa? Se on tosi, hän ei ole nähnyt hyväksi vastata minulle kirjeellisesti. Mutta minä sain tietää, hänen vähän jälemmä tosiaan ajaneen Dosalaan. Minä luulin siinä olevan vastinta kyllä; ja tulen nyt.
Marinelli. Eris-kummainen sattumus!
Orsina. Sattumus?… Kuulettehan te siitä olleen väli-puheen. Melkein kuin väli-puheen. Minun puolestani, kirje: hänen puolestansa, itse työ… Mitenkä hän tuossa seisoo, tuo herra markisi! Mitä silmiä hän tekee! Ihmetteleekö pikku ajunen? ja mistä sitte?
Marinelli. Te näytitte eilen olevan niin kaukana koskaan enään tulemasta ruhtinaan näkyville.
Orsina. Maattua yön tulee neuvo parempi… Missä on hän? Missä on hän?… Enkö mä tietäisi; hän on tuolla kammarissa, josta kuulin uikutuksen ja parun?… Minä tahdoin sisään, ja tuo heittiön palvelija astui eteeni.
Marinelli. Armahin, paras kreivinnani…
Orsina. Se oli vaimoinen parunta. Mitä se on, Marinelli?… O, sanokaa toki minulle, sanokaa minulle … jos mä muutoin olen teidän armahin, paras kreivinnanne… Lempo noita hovi-retkaleita! Niin paljon sanoja, niin paljon valhetta!… Noh, mitä se tekee, jos sanotte sen minulle edeltä-päin, tai ette? Pitäähän minun kuitenki se näkemän. (Tahtoo mennä.)
Marinelli (pidättäen häntä). Mihinkä?
Orsina. Jossa olisi pitänyt jo aikaa sitten olemani… Luuletteko olevan sopivan, pitää teidän kanssanne täällä etu-huoneessa huonon-päiväistä pakinata, kuin ruhtinas odottaa minua kammarissa?