Ruhtinas (tullen kylki-kammarista, itsekseen). Minun täytyy tulla hänen avuksensa…
Orsina (huomaitsee hänen, mutta jääpi epäilykseen, mennäkkö hänen luoksensa). Haa! tuossa on hän.
Ruhtinas (menee poikki salin hänen vieretsensä toiseen kammariin ilman viipimyttä hänen puheellansa). Kas tuossa! meidän kaunis kreivinnamme… Kuinka sangen se minua pahoittaa, kreivinna, että käymänne kunniata tänäpäänä voin niin vähäisen hyväkseni käyttää! Minulla on paljon tekemistä. Enkä ole yksinäni… Toissa kertana, rakas kreivinnani! Toissa kertana… Nyt elkää viipykö kauvemmin. Jaa, ei sen kauemmin! Ja te, Marinelli, minä odotan teitä…
Viides kohtaus.
Orsina. Marinelli.
Marinelli. Olettekos nyt, armollinen kreivinna, kuulleet sen häneltä itseltänsä, mistä ette tahtoneet minua uskoa?
Orsina (ikään kuin huumautuneena). Olenko, olenko tosiaan?
Marinelli. Tosiaan.
Orsina (liikutettuna). "Minulla on paljon tekemistä. Enkä ole yksinäni". Onko se koko estelys, jonka minä ansaitsen? Ketä ei sillä käsketä pois? Jokaista vastuksellista, jokaista kerjäläistä. Minulle ei niin ainoata valhetta enään? Ei niin ainoata pientä valhetta enään minun varakseni?… Tekemistä? Mitä sitte? Ei yksinään? Ken olisi sitten hänen luonansa?… Tulkaa Marinelli; armosta, rakas Marinelli! Valhetelkaa minulle yksi seikka itse puolestanne. Mitä maksaa teille sitten yksi valhe?… Mitä on hänellä tekemistä? Ken on hänen luonansa? Sanokaa minulle, sanokaa minulle, mikä ensin suuhunne sattuu, … ja minä menen.
Marinelli (itseksensä). Voinhan minä nyt sillä ehdolla sanoa hänelle totuuttakin.