Odoardo. Entäs se sana, rouva; se ainoa sana, joka oli saattava minun järjeltä pois! ulos se!… Elkää tiputtako myrkkyänne sammioon… Se ainoa sana! sukkelaan.
Orsina. No hyvä! tavatkaa se nyt yhteen!… Tän'aamuna puhutteli ruhtinas tytärtänne messussa; jälestä puolen päivän, pitää hän häntä ilo … ilo-hovissansa.
Odoardo. Puhutteli häntä messussa? Ruhtinasko tytärtäni?
Orsina. Niin tutusti, niin palavasti!… He eivät pitäneet mitäkään vähä-pätöistä väli-puhetta. Ja hyvä, jos väli-puhetta oli; hyvä, jos tyttärenne vapaasti pelastihe tänne! Näette sen: niin ei se kumminkaan ole mikään väkinäinen ryöstämys; mutta ainoastaan vähäinen … vähäinen sala-murha.
Odoardo. Panetus! kirottu panetus! Minä tunnen tyttäreni. Jos se on sala-murha: niin se on ryöstämyskin… (Silmäilee tuimasti ympärillensä, ja polkee jalkaa ja vaahtoo.) Entä nyt, Klaudia! Entä nyt, äitinen!… Emmekö ole iloa saavuttaneet! Ah, sitä armollista ruhtinasta! Ah, sitä peräti erin-omaista kunniata!
Orsina. Vaikuttaako, vanhus! vaikuttaako?
Odoardo. Tässä seison minä nyt ryöväri-pesän suussa… (Lyöden viittansa molemmin puolin auki, ja nähden itsensä aseettomana.) Ihme, ett'en kiireessäni unhottanut käsiänikin!… (Tunnustellen joka lakkariansa, ikään kuin etsien jotakin.) Ei mitään! ei niin mitään! ei missäkään!
Orsina. Haa, minä ymmärrän!… Sillä minä voin auttaa!… Min' olen ottanut yhden mukaani. (Vetäen väki-puukon esiin.) Tuossa, ottakaa! Ottakaa sukkelaan, ennen kuin joku näkee meidän… Olisi minulla vielä muutaki, … myrkkyä. Mutta myrkky on vaan meidän, naisien, varaksi; ei miesten… Ottakaa se! (Tunkein hänelle väki-puukkoa.) Ottakaa!
Odoardo. Kiitoksia, kiitoksia… Rakas lapsi, ken kerran vielä sanoo olevasi hupakon, hänellä on minun kanssani tekemistä.
Orsina. Pistäkää kupeellenne! sukkelaan kupeellenne!… Minulta kielletään tilaisuus sitä käyttää. Teiltä se ei puutu, tämä tilaisuus: ja teidän tulee tavoittaa se, se ensimäinen, paras, … jos mies olette… Minä, minä olen vaan nainen: mutta näissä mielin tulin minä tänne! Lujasti päättäneenä! Me, vanhus, me voimme uskoa toisillemme kaikki. Sillä me olemme molemmat loukatut; samalta viettelijältä loukatut… Ah, jos te tietäisitte, … jos te tietäisitte, kuinka määrättömästi, kuinka sanomattomasti, kuinka käsittämättömästi minä olen tullut häneltä loukatuksi, ja vielä tulen:… Te voisitte unhottaa, te unhottaisitte oman loukkauksenne sen tähden… Tunnetteko te minun? Minä olen Orsina, tuo petetty, hyljätty Orsina… Kenpä-ties, ellei vaan tyttärenne tähden hyljätty… Kumminki, mitä voi tyttärenne siihen?… Kohta hyljätään hänkin… Ja sitte taas yks!… Ja taas yks!… Haa! (ikään kuin innostuneena) mikä taivaallinen mielitys! Jos me kerran kaikki, … me hyljättyjen koko lauma, … me kaikki, muuttuneina raivon ja koston hengittäriksi, jos me kaikki saisimme hänen allemme, saisimme rikki raastaa, murentaa hänet allamme, pengata hänen sisuksensa läpitse, löytääksemme sen sydämmen, jonka petturi jokaiselle lupasi, eikä kellenkään antanut! Haa! sekös olisi tanssi oleva! sekös olisi!