Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Klaudia Galotti.
Klaudia (katsoo ympärillensä sisälle tullessaan, ja heti nähtyä puolisonsa, lentää häntä vastaan). Arvattu!… Ah, meidän suojelijamme, meidän pelastajamme! Oletko sinä täällä, Odoardo? Oletko sinä täällä? Heidän kuiskutuksestansa, heidän silmän-luonteestansa päätin minä sen… Mitä pitää minun sinulle sanoman, jos et vielä mitäkään tiedä?… Mitä pitää minun sinulle sanoman, jos jo tiedät kaikki?… Mutta me olemme viattomat. Minä olen viatoin. Tyttäres on viatoin. Viatoin, kaikin puolin viatoin!
Odoardo (joka nähdessä puolisonsa kokee malttaa mieltänsä). Hyvä, hyvä. Ole vaan huoletta, vaan huoletta, … ja vastaa minulle. (Orsinaa kohden.) Ei, hyvä rouva, ikään kuin vielä epäilisin… Onko kreivi kuollut?
Klaudia. Kuollut.
Odoardo. Onko se tosi, että ruhtinas tän' aamuna on puhutellut Emiliata messussa?
Klaudia. Tosi. Mutta jos sinä tietäisit, minkä säikähdyksen se vaikutti hänessä; millä hämmästyksellä hän tuli kotia…
Orsina. Noh, olenko valhellut?
Odoardo (haiterasti nauraen). Minä en tahtoisikaan, että olisitte! En, vaikka kuin paljosta!
Orsina. Olenko minä mieletöin?