Ruhtinas. Mutta jos hän nyt! Mitenkä sitte? Mitä se sitten on meitä auttava, että tuo onnetoin kreivi menetti henkensä sen edestä?
Marinelli. Miksi tämä surullinen syrjä-katsahus? Edespäin! ajattelee voiton sankari: kaatukoon sitte ympärillänsä joko vihollinen eli ystävä… Ja joskokin! Jos hän tahtoisisi, … tuo vanha karsastelija, mitä te hänestä pelkäätte, ruhtinas: … (Miettien.) Se käy! Se on päätetty!… Etemmä, kuin tahtomiseen, ei hänen varmaan pidä sitä saaman. Varmaan ei!… Mutta kuinhan emme vaan kadottaisi häntä silmistämme… (Astuu taas ikkunan ääreen.) Tuossa paikkaa olisi hän tullut luulematta päällemme! Hän tulee… Piilkäämme häneltä vielä: ja kuulkaa ensin, ruhtinas, mitä meidän peljättävässä satunnassa on tekeminen.
Ruhtinas (uhaten). Mutta, Marinelli!…
Marinelli. Kaikkein viattominta maa-ilmassa!
Toinen kohtaus.
Odoardo Galotti.
Ei vielä ketäkään täällä?… Hyvä; minun pitää ruveta vielä kylmä-mielisemmäksi. Se on onnekseni… Ei mikään ole hylympi, kuin kiivastuva nuorukais-pää harmailla hiuksilla! Sen olen itselleni niin usein sanonut. Ja kumminkin annoin viehättää itseäni: ja kenenkä? Yhden luulevan, luulosta mielettömän… Mitä ilkeyden kostaminen koskee loukattuun siveyteen? Se vaan on minun pelastettava… Ja sinun asias, … poikani!… Itkeä en konsana osannut; enkä tahdo sitä nyt vasta oppia … sinun asias on tukkunaan toinen tekevä omaksensa! Minulle on kyllä, jos murhaajasi ei nauti rikoksensa hedelmätä… Se vaivatkoon häntä enemmän, kuin rikos! Koska kyllästys ja inho nyt kohta ajavat häntä hekkumasta hekkumaan; niin karvastukoon hänelle kaikkien himojensa nautinto, muistaissa, ei saaneensa tyydyttää tätä yhtä! Jok'ainoassa unessa tuokoon verinen sulhainen morsiamen hänen vuoteensa ääreen; ja kuin hän kumminkin ojentaa hekkumalliset kätensä häntä kohden, niin kuulkoon yht'äkkiä helvetin pilkka-naurun, ja herätköön!
Kolmas kohtaus.
Marinelli. Odoardo Galotti.
Marinelli. Minnekkä te jäitte, herra? Minne jäitte te?