Odoardo. Ja sinä olisit huoletta sen-tähden, että sinun täytyy olla huoletoin?… Ken olet sinä?… Nainenko? ja minun tyttäreni? Pitäneekö siis miehen ja isän hävetä sinun tähtes?… Mutta annahan kuullani: mitä kutsut sinä, kadottaa kaikki?… Kreivinkö olevan kuolleen?
Emilia. Ja minkä-tähden hän kuollut on! Minkä-tähden!… Haa, se on siis tosi, isäni? Se on siis tosi, koko se kauhistava kertomus, jonka minä lu'in äitini tuimassa, kosteassa silmässä?… Missä on äitini? Missä kaukana on hän, isä-kulta?
Odoardo. Edellä-päin; … jos me muutoin tultaneen hänen perästänsä.
Emilia. Kuta pikemmin, sitä parempi. Sillä, koska kreivi on kuollut; koska hän sen-tähden on kuollut … sen-tähden! mitä viivymme enään täällä? Paetkaamme, isäni.
Odoardo. Paetkaammeko? … Mikäs sitten hätänä?… Sinä olet, sinä jäät ryöstäjies käsiin.
Emilia. Jäänkö heidän käsiinsä?
Odoardo. Ja yksinäs; ilman äitittäs; ilman minutta.
Emilia. Minäkö yksinäni heidän käsiinsä?… Ei kuuna päivänä, isäni… Elikkä ette olekkaan minun isäni… Minä yksinäni heidän käsiinsä?… Hyvä, heittäkää minut vaan, heittäkää minut vaan… Minä tahdon kumminki nähdä, ken minua pitää, … ken minua pakoittaa, … ken se ihminen on, joka ihmistä voi pakoittaa.
Odoardo. Arvelen olevas huoletta, lapseni.
Emilia. Niin olenkin. Mutta mitä kutsutte te olla huoletta? Pannakko kätensä ristiin? Kärsiäkkö mitä ei pitäisi? Suvaitakko, mitä ei tarvitsisi?