Odoardo. Haa! jos sinä niin ajattelet!… Anna mun syleillä sinua, tyttäreni!… Sen olen aina sanonut: naisen tahtoi luonto tehdä mestari-mallikseen. Mutta hän erehtyi saven otossa; hän otti sen liian hienon. Muutoin on kaikki parempi Teissä, kuin Meissä … Haa! jos tämä on sinun huolettomuutes: niin olen minä siinä taas löytänyt omanikin! Anna mun syleillä sinua, tyttäreni!… Arvaappas: heittävinään asian oikeuden tutkittavaksi, … o, tätä helvetin silmän-kääntämystä! … tempaa hän sinut meidän sylistämme, ja vie sinun Grimaldin luokse.
Emilia. Tempaa minun? Vie minun?… Tahtoo temmata minun; tahtoo viedä minun: tahtoo! tahtoo!… Ikään kuin meillä ei mitäkään tahtoa olisikaan, isäni!
Odoardo. Minä tulin kanssa semmoiseen vimmaan, että jo tavoitin tätä väki-puukkoa, (vetää sen ulos) työntääkseni sen läpi sydämmen, kumman tahansa molemmista … molemmista!
Emilia. Elkää Jumalan tähden, hyvä isäni!… Tämä elämä on kaikki, mitä jumalattomat omaavat. Minulle, isäni, antakaa minulle tuo väki-puukko.
Odoardo. Lapsi, se ei ole mikään hius-neula.
Emilia. Niin olkoon sitte hius-neula väki-puukkona!… Yhden tekevä.
Odoardo. Mitä? Olisko se jo siksi tullut? Ei toki; ei toki! Malta mieles!… Myös sinulla on vaan yksi elämä menettää.
Emilia. Ja vaan yksi puhtaus!
Odoardo. Joka on ylevämpi kaikkea väki-valtaa…
Emilia. Vaan ei kaikkea viettelemystä… Väki-valtaa! Väki-valtaa! ken ei väki-valtaa saata seisoa vastaan? Mikä väki-vallan nimellä on, ei ole mitäkään: viettelemys on se totinen väki-valta… Minulla on veri, isäni, niin innollinen, niin lämmin veri, kuin kelläkään muulla. Myös minun aistini ovat aistit. Minä en takaa mitäkään. Min' en ole mihinkään hyvä. Minä tunnen Grimaldin talon. Se on ilo-hovi. Yhden hetken siellä äitini silmäin alla; … ja jo kohosi niin monta meteliä sielussani, joita ankarimmat jumaluuden harjoitukset tuskin viikkokausiin voivat asettaa!… Jumaluuden! ja minkä jumaluuden?… Välttääksensä ei pahempata mitäkään viskausivat jo tuhannet virtoihin, ja ovat pyhät!… Antakaa minulle, isäni, antakaa minulle tuo väki-puukko.