DAJA. Niin, josp' ois ihminen, hän enemmän sois meille tilaisuutta palveluksiin. Ja kuinka sitä kaipasimmekaan! Mut eihän tahtonut, ei tarvinnut hän yhtään mitään, omaan itseensä hän tyytyi, kuten enkeli vain tyytyy, kuin enkeli vain voi…
RECHA.
Kun vihdoin katos…
NATHAN. Katosi? Kuinka katos? Palmuin alla hänt' eikö enää näy? Vai ootteko jo häntä etempääkin etsineet?
DAJA.
No emme kyllä.
NATHAN.
Ette? Ette, Daja?
Kas, mitä haittaa! Julmat haaveilijat!
Josp' on se enkeli nyt — sairaana! —
RECHA.
Sairaana!
DAJA.
Sairaana! Ei, älkää toki!
RECHA. Mua kylmä karmii! Daja, koetas, kuin jää on otsani, niin lämmin muulloin!
NATHAN. On tottumaton ilmanalaamme tuo nuori frankki, tottumaton nälkään, säätynsä kovaan työhön, valvontaan.
RECHA.
Sairaana!