NATHAN.
Te — tekö?
MUNKKI. Herra, jolta toin sen teille — jos oikein tiedän —, oli eräs herra von Filneck, — Wolf von Filneck!
NATHAN.
Aivan niin!
MUNKKI. Ol' äiti äsken kuollut, ja kun isän tul' äkkilähtö, luulen, Gazzaan, jonne laps orpo hänt' ei voinut seurata, niin teille hän sen lähetti. Sit' enkö mä teille Darunissa jättänyt?
NATHAN.
Niin juuri!
MUNKKI. Ei ois ihme, muistini jos pettäisi. Niin monta vuotta herraa ma tuota palvelin, ja tätä aivan lyhyen ajan vasta. Pian kaatui hän Askalonissa sen jälkeen. Muutoin ol' lauha herra hän.
NATHAN.
Niin kyllä, niin!
Mä myös niin paljosta saan kiittää häntä!
Mun miekan alt' on temmannut hän usein.
MUNKKI. Jaloa! Niinpä sitä rakkaammin te hoivasitte hänen tyttöstään.
NATHAN.
Se uskokaa.
MUNKKI. No, missä on se siis? Ei — eihän kuollut toki —? Älkää suinkaan sanoko kuolleeks sitä! — Asiaa jos kukaan muu ei tiedä, hyvin kyllä se päätyy.