DERVISHI.
Se eikö houkuta? Siis erokirja
koht' ystävyydellemme kirjoittakaa!
Ma teihin luotin suuresti.
NATHAN.
Vai niin?
Mitenkä? Kuinka niin?
DERVISHI. Ett' auttaisitte mua kunnialla virkaa hoitamaan; ett' aina kassanne ois avoin mulle. — Epäättekö?
NATHAN. No, ymmärrystä hiukan! Eroitus huomaa! — Sulle — miksi ei? Al-Hafi dervishi ain' asioineen mun luo on tervetullut. Vaan Al-Hafi sulttaanin defterdar, ma jolle — joka —
DERVISHI. Sit' enkö arvannut? Teiss' ymmärrys ja hyvyys aina tasapainoss' ovat! Vaan vartokaas! Nyt Hafin kahtia te jaatte, vaan hän kohta yks on jälleen. — Kas, Saladin näin loistoon puki minut. Tään puvun, ennenkuin se haalistuu tai repaleiksi muuttuu dervishin, sen nostan naulaan Jerusalemissa ja kuumaa hiekkarantaa Ganges-virran pian mestareineni käyn paljain jaloin.
NATHAN.
Sa laises oot!
DERVISHI.
Ja pelaan shakkia.
NATHAN.
Se onnes!
DERVISHI. Arvatkaas, mi lahjoi minut? Mun kerjuuniko jotta loppuis jo? Jott' itse kerjureille komeilla ja tuokiossa ylvään kerjurin rikkaaksi poloiseksi muuttaa voisin!
NATHAN.
Ei sentään tuo.