SALADIN.
Anna hänen mennä!
KOLMAS KOHTAUS.
SITTAH. SALADIN.
SITTAH. Hän rientää, niinkuin mua pakoon pyrkis. — Mit' on se? — Todellako pettynyt hän miehest' on — vai mielisikö meitä hän pettää?
SALADIN.
Minultako kysyt tuota?
Kun tietäisin ees, kenest' oli puhe.
Ens kertaa tuosta Nathanistanne
ma kuulinhan.
SITTAH. Se onko mahdollista, ett' aivan outo sulle mies on, josta käy huhu, ett' on haudat Salomonin ja Davidin hän tutkinut ja saa sinetit niiden auki taikasanoin? Ja niistä aika-ajoin esiin hän ne loputtomat aarteensa tuo, joihin sen vähemmät ei lähteet riitäkään.
SALADIN. Jos haudoista se mies saa aarteensa, niin haudoist' ainakaan ei Salomonin tai Davidin — ei, jonkun narrin vain!
SITTAH. Tai jonkun rosvon! — Paljon tuottavampi kyll' onkin hänen rikkautensa lähde kuin hauta moinen, täynnä mammonaa.
SALADIN.
Hän käyhän kauppaa, kuulin.
SITTAH. Kaikki tiet kaikk' erämaat hän kulkee juhtineen, satamiin kaikkiin saapuu laivojansa Al-Hafi minulle siit' itse kyllä on ennen kertonut, ja lisännyt ihastuneena, kuinka ylevästi tää ystävänsä käyttää, mitä kokoon viisaasti, alttiisti hän ahertaa; ja kuink' on vapaa hengen katse hällä ja sydän avoin joka hyveelle ja kaikkeen kauneuteen suopuvainen.