RISTIRITARI. Miss' ehkei pitäis mun olla —.
RECHA.
Ja miss' ootte ollut? Myöskään
siell' eikö olla pitänyt ois teidän?
Se pahoin on.
RISTIRITARI.
Mik' on — mik' on se vuori?
Ma olin — Sinailla.
RECHA.
Sielläkö?
Ah ihanaa! Nyt toki varmasti
saan tietää, onko totta…
RISTIRITARI.
Mikä? Mikä?
Siell' että vielä nähdä voi, miss' seisoi
Jumalan eessä Mooses?
RECHA. Se ei sentään. Sen kyllin tiedän: missä seisoikin, Jumalan eessä seisoi hän. Vaan teiltä halusin tietää vain, niin onko, että ett' ensinkään ei yhtä vaikeaa sit' ole vuorta ylös kiivetä kuin alas päästä? — Nähkääs, muuall' on päinvastaist' ollut vuorten nousu mulle. — No, ritari —? Pois miksi käännytte mua näkemästä?
RISTIRITARI.
Tahdon kuulla teitä.
RECHA. Kun ette huomaavan mun sallis, että lapsellisuudelleni hymyilette, kun mitään tämän tärkeämpää en vuoresta tuosta vuorten pyhimmästä teilt' osaa tiedustella? Eikö niin?
RISTIRITARI. Siis silmiinne taas katsoa mun täytyy. — Miks alas taas ne luotte? Hymynne miks sammuu taas? Juur' ilmeistänne tahdoin, niin ongelmallisista, lukea, mä selvään mitä huuliltanne kuulin, ja nyt — vait ootte te? Ah, Recha, Recha! Ol' oikea se sana: 'Oppikaa hänt' ensin tuntemaan!'
RECHA.
Ken — ken sen sanoi? —
Ja kenestä —?