SALADIN. Ikävä totuus! — Mut tuo juutalainen, jos oiskin mies se rehti, joksi sulle dervishi hänet ennen kuvaili?
SITTAH. Oh niin — mik' onkaan silloin hätänä! Vain pelkurin, vain saidan juutalaisen varalle onhan paula viritetty, ei viisaan, rehdin miehen. Pauloittakin hän onhan meidän jo. Sä päälliseks saat huvin kuulla, kuinka aatoksiaan mies sellainen tuo ilmi; kuinka selvii hän joko verkon läpi voimallaan, kaikk' esteet rikkovalla, taikka kiertää sen neuvoin ovelin.
SALADIN.
Tuo totta on.
Siit' oon mä kyllä huvitettu.
SITTAH. Niinp' ei sua enää mikään voikaan hämmentää. Josp' on hän aito rahvaan mies, josp' on hän tosi juutalainen: silloin, tarvis sun hävetä ei näyttää sellaiselta, joiks' ihmiset hän kaikki edellyttää. Päinvastoin, houkaks sen hän katsoo, ken edullisemmin pyytää esiintyä.
SALADIN. Siis halvasti muu täytyy menetellä, jott' ei mua halpa halveksia vois?
SITTAH. No niin, jos menettelyä on halpaa, laatunsa jälkeen käyttää kaikkea!
SALADIN. Mit' ikään naisen aivot keksiikään, mit' ei ne kaunistaiskin!
SITTAH.
Kaunistais!
SALADIN. Tuo ase hieno, terävä, vain pelkään, mun kömpelöissä käsissäni särkyy! Tään kaiken toimeenpano taitoa ja sukkeluutta keksijältä vaatii. — Mut olkoon menneeksi! Mä pyörin siis parhaani mukaan, — vaikka taidon sen mieluummin huonommin ma osaavani kuin paremmin nyt soisin.
SITTAH. Liian vähän siin' älä itsees luotakaan! Ma takaan sun taitos. Kunhan tahdot vain! — Suur' onhan sun veroisillas miehill' aina halu kehua meille, että miekkansa, vain miekkans' auttanut on eespäin heitä. Vain revon seuraa retkill' yhteisillä häpeilee leijona — ei mieltä revon.