SALADIN.
Ei. — Ja miksi?
NATHAN. Viel' oisin tilaisuutta halunnut erääseen pyyntöön.
SALADIN. Tarvitaanko pyyntöön siis tilaisuutta? — Puhu!
NATHAN. Matkalta ma tulen laajalta, oon saatavia kokoillut sillä. Käsissäni rahaa on miltei liian paljon. Aika alkaa taas arveluttaa. Minne tallentaa vois varmasti, en oikein ymmärrä. Mut, aattelin, sä ehkä jotain käyttää nyt voisit — lähestyvä sotahan ain' enemmältä vaatii rahaa.
SALADIN (katsoen häntä jäykästi silmiin). Nathan: En tahdo kysellä, Al-Hafi eikö jo luonas ollut; — tutki en, sua eikö yllytä muu epäluulo tuon tarjoukses tekoon vapain ehdoin —
NATHAN.
Mi epäluulo?
SALADIN.
Sen oon arvoinen.
Suo anteeks, — vaan mik' auttaa! Tunnustaa
mun täytyy vain: juur' aioin…
NATHAN. Ethän samaa minulta pyytää vain?
SALADIN.
Niin aioin.
NATHAN. Niinhän tulemme autetuiksi kumpikin! Vaan syynä, etten sulle lähettää mä käteisiäni voi kaikkia, on nuori ristiritari, min tunnet. Mun täytyy päältä summa melkoinen hänelle maksaa.