NATHAN. On mullekin se kallis! Hyvä Daja, käy, katso, voinko puhutella häntä. — Ja sitten korskan suojaenkelin mä etsin sen. Jos vielä suvaitsee tääll' luonamme hän viipyä, jos vielä ritariks ilmenee niin töykeäksi, mä hänet löydän varmaan ja tuon tänne.
DAJA.
On aie rohkea.
NATHAN. Jos sitten käy, sijalle kalliin houreen kallis totuus, — mua usko, Daja, rakkaamp' enkeliä on aina ihmiselle ihminen — et minuun suuttune, jos toipuu hän ja lakkaa haaveksimast' enkeleitä —?
DAJA.
Niin hyvä ootte ja niin paha sentään!
Mä menen! — Kas, hän tuolla itse saapuu!
TOINEN KOHTAUS.
RECHA ja EDELLISET.
RECHA. Isäni, kokonaan siis palaattehan Mä teidän luulin edelt' äänenne vain lähettäneen. Missä viivyitte? Mitk' erämaat ja vuoret, virrat vielä meit' eroittaa? Vaikk' elämme niin liki, miks ette riennä Rechaa syleilemään? Vaikk' uhriksi jäi liekkein polo Recha! — Ei, oli, oli jäädä! Tyyntykää! Oi, kauheaa on kuolla liekkeihin!
NATHAN.
Mun armas lapseni!
RECHA. Yl' Eufratin ja Tigriin, Jordanin vei tienne teidät, — ja kuinka monen muunkin veden yli? — Kuink' usein, ennenkuin mua tuli uhkas, vapisin tähtenne! Mut armolta ja onnelta nyt tuntuis veteen-kuolo, senjälkeen kuin mua tuli uhkasi. — Vaan pelastunut oottehan ja minä, myös minä! Kuinka iloll' ylistämme nyt Herraa! Tueks teidän purtenne petollisilla virtain vesillä Hän näkymättömän soi enkelinsä. Hän, Hän se viittasi mun enkelini mua valkosiivin, näkyväisenä tulesta pelastamaan —
NATHAN (syrjään).
Valkosiivin!
Niin, valkovaippaansa pit' edessään
tuo ritari.