NATHAN. Siell' oottekin sill' aikaa käynyt? Ootte siis puhutellut Rechaa? — Sanokaas: hän miellyttikö teitä?
RISTIRITARI. Lumos minut! Vaan — jälleen nähdä häntä — en, en voi! En koskaan! — Taikka oitis luvatkaa, — ett' ikuisesti, ikuisesti häntä saan katsoa.
NATHAN. Mun kuinka ymmärtävän tään haluatte?
RISTIRITARI (hetkisen äänettömyyden jälkeen heittäytyen äkkiä
hänen kaulaansa).
Isä!
NATHAN.
Nuori mies!
RISTIRITARI (irtautuen hänestä yhtä nopeaan).
Ei poika? — Pyydän —!
NATHAN.
Rakas nuori mies?
RISTIRITARI. Ei poika? — Pyydän teitä — vannotan nimessä luonnon ensi siteiden! — Pois niiden tieltä siteet myöhemmät! olemaan ihminen vain tyytykäähän! Mua älkää työntäkö pois luotanne!
NATHAN.
Ah, rakas ystävä!…
RISTIRITARI. Ei poika? Eikö? Ei sittenkään, ei sittenkään, jos ois sydämeen tyttärenne avannut tien lemmelle jo kiitollinen tunto? Ei sittenkään, jos viittaustanne vartoin he yhteen sulaa tahtois kumpikin? — Vait ootte?