NATHAN.
Miten?
RISTIRITARI. Sekö estäis häntä isäni olemasta?
NATHAN.
Pilaa vain!
RISTIRITARI. Ja teill' on kovin ahdas aatos tässä! — Mit' oiskaan siinä! Lehtolastakaan, äpärää, ei voi siltään halveksia. — Vaan sukujohtoni jo jättäkäämme niin omastanne pääsette te myös. Ei silti, ett' ois sukupuustanne minulla epäilystä pienintäkään. Ei, taivas nähköön! Abrahamiin asti sen oksa oksalt' osaisitte näyttää! Siit' asti itse tunnen sen, ja valoin voin vahvistaa.
NATHAN. Te katkeraksi käytte. — Vaan ansaitsenko sitä? Kielsinkö jo jotain teiltä? Sanoistanne vain en teit' oitis kiinni ota — siinä kaikki.
RISTIRITARI.
Ah niinkö? — Siinä kaikki? Anteeks siis!!…
NATHAN.
Vain tulkaahan nyt, tulkaa!
RISTIRITARI.
Minne? En!
En taloonne! En, en! Mua polttaa siellä!
Mä täällä odottelen teitä. Menkää!
Jos jälleen nähdä hänet täytyy mun,
niin kyllin usein näen häntä vielä.
Jos en — niin aivan liiaks oon jo nähnyt.
NATHAN.
Mä riennän minkä voin.