— Ah, ma bonne tante, vastasi ruhtinatar sävyisällä äänellä, heittäen nopean katseen isään; — tiedänhän mitä mieltä te siinä asiassa olette, mutta sallikaahan minun sentään tässä ainoassa kysymyksessä olla eri mieltä kanssanne: kaikesta mitä olen ajatellut, mitä olen lukenut, mitä tästä kysymyksestä neuvotellut, olen sittenkin tullut siihen kokemukseen, että vakaumukseni mukaan on välttämätöntä vaikuttaa lapsiin pelon avulla. — Jotta lapsesta tulisi mies, on pelko välttämätön… vai miten, mon cousin? ja pelkäävätkö lapset mitään enemmän kuin vitsoja, je vous demande un peu?
Tällöin hän kysyvästi katsahti meihin ja tunnustaakseni kävi oloni sillä hetkellä vähän tukalaksi.
— Sanokaa mitä tahdotte, vaan poika on kahdenteentoista, jopa neljänteentoistakin vuoteen asti vielä lapsi; kas tytöt! — se on toinen asia.
"Mikä onni, ajattelin, — etten ole hänen poikansa."
— Se on kaikki erinomaista, ystäväni, sanoi mummo, kiertäen jälleen kokoon minun runoni ja pannen paperin takasin rasian alle, aivan kuin ei olisi nyt enää pitänyt ruhtinatarta kyllin arvokkaana kuulemaan moista nerontuotetta: — se on kaikki mainiota, mutta sanokaapa minulle, mitä hienoja tunteita te tämän perästä voitte lapsiltanne odottaa?
Ja pitäen tätä todistustansa ehdottomasti sitovana mummo päättääkseen keskustelun lisäsi:
— Vaikka voihan siinä asiassa tietysti jokaisella olla oma mielipiteensä.
Ruhtinatar ei vastannut mitään, vaan ainoastaan alentuvasti hymyilemällä ilmaisi antavansa anteeksi nämä kummalliset ennakkoluulot, koska hänen edessään oli henkilö, jota hän piti niin suuressa arvossa.
— Mutta esittäkääpä minulle toki teidän nuorukaisenne, huudahti hän meihin katsoen ja kohteliaasti hymyillen.
Me nousimme ja ruhtinattaren silmiin tuijottaen emme voineet ymmärtää mitä oli tehtävä osottaaksemme olevamme nyt tutustuneet.