Pulkka käveli pesien keskellä, ihmetteli mehiläisiä, haisteli niitä, kuunteli niiden surinaa, vaan kulki niin varovaisesti niiden lähestöllä, ettei mitenkään niitä häirinnyt, ja ne eivät sitten myöskään koskeneet siihen. Yhtenä aamuna palasin kotiin terveysveden juonnista ja istausin juomaan kahvia puutarhaan. Pulkka rupesi raaputtamaan käpälällään korvansa taustaa ja helisteli kaulapantaansa. Se häiritsi mehiläisiä ja minä otin Pulkalta pois kaulapannan. Vähän ajan kuluttua kuulin kaupungista kummallista ja kolkkoa ääntä. Koirat haukkuivat, ulvoivat ja vinkuivat, ihmiset itkivät ja kaikki tämä hälinä kuului vuorelta päin ja tuntui lähenevän lähenemistään meidän esikaupunkiamme. Pulkka herkesi raaputtamasta, pani leveän päänsä valkosine hampaineen etukäpäliensä väliin, työnsi ulos kielensä suustaan riippumaan, niinkuin luuli mukavuutensa vaativan, ja makasi rauhallisesti minun luonani. Kun se kuuli hälinän, niin se ikäänkuin olisi käsittänyt asian oikean laidan, nosti korvansa pystyyn, paljasti hampaansa, hyppeli ja rupesi ulvomaan. Hälinä läheni yhä. Tuntui siltä, kuin olisivat kaikki koko kaupungin koirat ulvoneet, vinkuneet ja haukkuneet yhtaikaa. Minä menin portille katsomaan ja meidän talomme emäntä tuli myöskin. Minä kysyin häneltä: "mitä tuo kaikki merkitsi?" Hän sanoi: "vangit tulevat vankilasta ja tappavat koiria. Niitä on tullut liijaksi ja kaupungin hallitus on käskenyt tappamaan kaikki koirat kaupungissa."
— "Kuinka, ne tappavat siis Pulkankin, jos se vaan joutuu heidän käsiinsä?"
— "Ei, ne koirat jätetään henkiin, joilla on kaulapanta."
Kun me olimme vielä parastaikaa pakinoimassa, lähestyivät vangit jo meidän taloamme.
Edellä astui sotamiehiä ja niiden takana seurasi neljä kahleissa olevaa vankia. Kahdella vangilla oli kädessä pitkät rautaset koukut ja toisilla kahdella pitkät kepit. Aivan meidän porttimme edessä iski yksi vangeista koukkunsa kärjen pieneen pihakoiraan ja veti sen keskelle katua, jossa toinen vanki alkoi lyödä sitä kepillä. Tuo pikku koira vinkui kauheasti, vaan vangit huusivat jotakin toisilleen ja nauroivat. Se vangeista, jolla oli koukku, käänteli sillä koiraa ja kun näki, että se oli kuollut, niin veti hän koukkunsa pois ja alkoi katsella, eikö vielä löytyisi koiria talossa.
Samassa karkasi Pulkka päistikkaa, niinkuin kerran sitä ennen karhun kimppuun, tämän vangin päälle. Minä muistin, että se oli ilman kaulapantaa ja huusin: "Pulkka, tule pois", ja sanoin vangeille, etteivät löisi sitä. Vaan vanki nähtyään Pulkan rupesi nauramaan ja iski koukkunsa sukkelasti Pulkan reiteen. Pulkka yritti hyppäämään pois, vaan vanki veti sitä luoksensa ja huusi toiselle: "lyö!" Kumppani nosti ylös keppinsä, ja Pulkka olisi varmaan kuollut, mutta se repäsi itsensä irti, reidestä meni nahka rikki, ja häntä jalkojen välissä ja verinen haava jalassa juoksi se suoraa päätä portista huoneeseen ja kyyristiihe minun sänkyni alle.
Se pelastui sillä, että sen nahka repesi rikki siitä paikasta, johon koukku oli tarttunut.
Pulkan ja Miltonin loppu.
Pulkka ja Milton kuolivat samaan aikaan. Tuo vanha kasakka ei osannutkaan hoitaa oikein Miltonia. Sen sijaan, että olisi pitänyt sitä mukanaan ainoastaan linnustaessaan, alkoi hän käydä sen kanssa villisikoja ajamassa. Ja samana syksynä repäsi jo nuori villisika terävillä torahampaillaan siltä mahan auki. Ei ollut ketään, joka olisi osannut neuloa kiini haavaa, ja Milton kuoli. Pulkka ei myöskään elänyt kauvan sen jälkeen, kun oli pelastunut vankien käsistä. Kohta sen perästä alkoi se käydä alakuloiseksi ja rupesi nuoleskelemaan kaikkia, mitä vaan eteen sattui. Se nuoli minun käsiäni, vaan ei niinkuin ennen, silloinkun hyväili minua. Nyt nuoli se kauvan ja innokkaasti, painoi kovasti kielellään, ja lopuksi alkoi se pureskella hampaillaan. Selvään näytti sillä olevan halu purra kättä, vaan se ei tahtonut tehdä sitä. Minä herkesin antamasta sille kättäni. Silloin rupesi se nuoleskelemaan minun saappaitani ja pöydän jalkaa ja sitten taas pureskelemaan niitä. Sitä kesti pari päivää ja kolmantena se katosi, eikä kukaan nähnyt sitä eikä kuullut siitä mitään.
Varastaa sitä oli mahdoton, ja karata minun luotani se ei voinut. Tämä tapahtui kuusi viikkoa sen perästä, kun susi oli sitä purrut. Siis oli susi todellakin ollut raivostunut. Pulkka oli saanut vesikauhun ja karannut. Sanotaan, että raivous on siinä, että raivostuneen eläimen kurkussa tapahtuu suonenvetoja. Raivostuneet eläimet tahtoisivat juoda, vaan eivät voi, sentähden että vedestä tulevat suonenvedot kovemmiksi. Silloin ne tuskista ja janosta tulevat hulluiksi ja alkavat pureskella. Nähtävästi Pulkassa oli alulla sellaiset suonenvedot, kun se alkoi nuolla, ja sitten pureskella minun kättäni ja pöydän jalkaa.