Minä kiertelin ympäri koko seudun ja kyselin Pulkkaa, vaan en saanut tietää, minne se oli kätkeytynyt ja kuinka se oli kuollut. Jos se olisi juoskennellut ja pureskellut, niinkuin raivostuneet koirat tekevät, niin olisin varmaan kuullut siitä jotakin. Mutta Pulkka juoksi varmaankin kauvaksi metsään ja kuoli sinne. Metsästäjät sanovat, että kun viisas koira saa vesikauhun, niin se juoksee kedolle tai metsään ja etsii siellä sellaista ruohoa, kuin se tarvitsee; pyörittelee ruumistaan siinä silloin, kun siinä on kaste, ja parantaa itsensä sillä tavalla. Pulkka ei varmaankaan parantunut. Se ei tullut enää takaisin, vaan katosi ainiaaksi.
Halu pahempi kuin pakko.
Oltiin karhunjahdissa. Minun kumppanini onnistui ampua karhua, niin että se haavottui, vaan ei kuolettavasti. Vähän verta jäi lumelle, vaan karhu itse pääsi pakoon.
Me kokoonnuimme sen perästä yhteen metsässä ja rupesimme tuumimaan, mitä oli tehtävä: joko menisimme paikalla etsimään karhua käsiimme, tahi odottaisimme pari kolme päivää, kunnes se taas asettuisi yhteen kohti.
Me aloimme kysyä neuvoa talonpoikaisilta karhun tappajoilta, voisimmeko nyt heti kiertää tämän karhun? Vanha karhun tappaja sanoi: — Ei, ette voi; karhun on annettava rauhoittua; noin viiden päivän päästä voi sitä jo ruveta kiertämään, vaan jos nyt lähdetään sen jälkeen, niin se siitä pelästyy vaan eikä asetu makamaan.
Mutta muuan nuori talonpoikainen karhun ampuja väitti vastaan ukon mielipiteitä ja sanoi, että nyt on kyllä paikalla mahdollista saada karhu kierretyksi. "Kun lunta on näin paksulta", sanoi hän, "ei karhu viitsi mennä kauvaksi, se kun on lihava. Se rupeaa pian maata. Ja jollei asetu maata, niin kyllä minä sen tapaan suksillani."
Kumppanini ei myöskään ollut halukas heti lähtemään ja neuvoi meitäkin odottamaan.
Minä sanoin silloin: "mitäpä tuosta väitellään. Tehkää te niinkuin tahdotte, mutta me lähdemme Demja ja minä karhun jälkeen. Jos saamme sen kierretyksi, niin se on hyvä, jollemme, niin on se ihan yhdentekevä meille, sillä meillä ei ole nyt muutakaan tehtävää. Ainakaan ei ole vielä myöhä."
Ja niin tehtiinkin.
Kumppanit menivät rekiensä luo ja ajoivat kylään, vaan Demja ja minä otimme itsellemme leipää ja jäimme metsään.