Yöllä oli ollut pakkanen. Puiden oksilla, minun turkillani ja Demjan koko vaatteilla oli huurretta, ja yläpuoleltamme puista satoi sitä meidän päällemme. Minä herätin Demjan. Me nousimme suksillemme ja läksimme hiihtämään. Metsässä oli hiljaista; ei kuulunut muuta, kuin meidän suksiemme karske pehmeässä lumessa, ja siellä täällä paukahtaa puu pakkasesta ja kaiku siitä kuuluu läpi koko metsän. Kerran vaan kuului jokin elävä olento liikahtavan likellämme ja juoksevan sitten pois. Minä jo ajattelin, että se oli karhu. Me menimme sinne, josta olimme kuulleet liikettä ja näimme jäniksen jäljet. Pienistä haavoista oli kuori kaluttu pois. Sen olivat syöneet jänikset.
Me hiihdimme maantielle, sidoimme sukset selkämme taakse riippumaan ja kulimme käymällä pitkin maantietä. Kävely tuntui helpolta. Sukset juoksivat ja kalkahtelivat toisiaan vasten kovaksi poljetulla maantiellä, kevyt lumi narisi saappaiden alla ja kylmä huurre takertui, kuin untuva, naamaan. Ja tähdet näyttivät ikäänkuin juoksevan meitä vastaan pitkin puiden oksia, syttyvän ja sammuvan, aivan kuin koko taivaan kaari olisi pyörinyt myllynkiven tavalla ympäriinsä.
Kumppanini tapasin kylässä makaamassa. Minä herätin hänet. Me kerroimme hänelle, kuinka olimme kiertäneet karhun, ja käskimme isännän seuraavaksi aamuksi toimittamaan meille ajomiehiä. Sitten me söimme ja panimme maata.
Minä olin niin väsynyt, että olisin nukkunut vaikka puoleen päivään, vaan toverini herätti minut. Minä hypähdin ylös ja katsoin — kumppanini oli jo pukeutunut ja puuhaili pyssynsä kanssa.
— "Ja missäs Demja on?" — "Aikaa sitten meni metsään. Hän on jo tarkastanut kierroksen, tullut sieltä takaisin ja nyt vei hän ajomiehet sinne." Minä pesin silmäni, puin päälleni, latasin pyssyni; me istuimme rekeen ja läksimme ajamaan.
Pakkanen oli kova, kuten ennenkin ja ilma tyyni, vaan aurinko ei ollut näkyvissä, usvaa oli ylhäällä ilmassa ja huurretta puissa.
Ajoimme noin kolmen virstaa pitkin maantietä ja tulimme metsän reunaan.
Tuolla notkelmassa tupruaa sininen savu ja väkeä on seisomassa.
Talonpoikia ja heidän vaimojaan seisoo siellä suuret kepit kädessä.
Me nousimme pois reestä ja menimme väkijoukon luo. Ukot istuivat, paistoivat perunoita ja laskivat leikkiä naisten kanssa.
Ja Demja oli heidän joukossaan. Väki nousi äkkiä ylös ja seurasi Demjaa, joka asetteli heitä pitkin kierrosta seisomaan. Miehiä ja vaimoja — kaikkiaan noin kolmeen kymmeneen henkeen — asettui riviin ja meni metsään. Minä ja kumppanini menimme heidän jäljestään.