"Mutta äitini? — Ja talouteni?" sanoi hän. "No niin, jätetään nyt se sikseen. Kertokaapas, miten olette tämän ajan viettäneet. Ettehän vain ole uupuneet ikäviinne taas?"
Kun hänelle kerroin, että olen osannut tehdä työtä ilman hänettäkin ja etten ole vähääkään ikävöinyt, — ja Katja vahvisti puheeni, niin hän kiitteli ja hyvitteli minua sanoilla ja silmäyksillä aivan kuin lasta, niinkuin hänellä olisi ollut siihen erityinen oikeus. Minusta tuntui välttämättömästi pitävän hänelle kertoa kaikki, mitä hyvää olin tehnyt, ja myöskin tunnustaa kuin rippi-isälle kaiken, mitä olin tehnyt semmoista, jota ei hän ehkä voisi hyväksyäkään.
Ilta oli kaunis. Juotuamme teetä jäimme vielä terassille istumaan ja keskustelumme innostutti minua niin, etten huomannutkaan, kun vähitellen kaikki ihmisten liike ja työskentelyn kolina oli tyyntynyt ja tauonnut. Kaikilta puoliltamme virtaili kukkaisten voimakas tuoksu, karttuneesta kasteesta kyyneltyi ruoho, satakieli visertää liritti aivan lähellämme sireenipensaassa, vaan kuultuansa äänemme istui ääneti oksallaan. Kaareva tähtitaivas näytti ikäänkuin verhoksemme laskeutuvan…
Huomasin vasta sitten, että oli jo hämärä, kun nahkasiipinen yölepakko keveästi lensi terassin purjekankaan alle ja kierrellä lepatteli valkoista pääliinaani. Minä väistin äkkiä seinään päin pelosta kirahtamaisillani, mutta lepakko samalla kuulumattomalla räpyttelyllään, kuin oli tullutkin, meni matkaansa ja katosi puutarhan puolihämärään.
"Minä oikein rakastan tätä Pokrovskovianne", sanoi Sergei Michailovitsh muuttaakseen puheemme uuteen suuntaan; "koko elämän ikäni voisin istua täällä terassilla."
"Noo, jos niin on hyvä, niin istukaa sitten", ehätti Katja sanomaan.
"Jaa, jaa, istukaa, sanotte, — mutta elämä ei saa ollakaan istumista", päätti Sergei Michailovitsh.
"Miksi te ette mene naimisiin?" kysäsi Katja. "Teistä tulisi erinomainen aviomies."
"Siksi että rakastan istumista", vastasi hän nauraen. "Ei, ei, Katarina Karlowna, meidän molempien on jo myöhäistä ajatella semmoisia. Kukaan ei ole enää pitkiin aikoihin pitänyt minua aviomieheksi kelvollisena ja itse puolestani olenkin jo kauan sitten sellaiset touhut jättänyt, jonka jälkeen minun on ollut vallan hyvä olla."
Minusta tuntui kuitenkin, ettei hän tätä sanonut aivan luonnollisella äänellä.