"Josko minä ennen olen rakastunut, sitäkö ei?" sanoi Michailovitsh. arvaten ajatukseni. "Sen voin sanoa kyllä. En, en ole koskaan rakastanut, en koskaan mitään tämänlaista tuntenut…" Mutta äkkiä näytti siltä, kuin olisi surullinen muistelma juolahtanut hänen mieleensä. "Tarvitsin teidän sydämenne, saadakseni oikeuden rakastaa teitä", puhui hän surullisesti… "Minun täytyi tarkoin miettiä, ennenkuin sanoin, että rakastan teitä. Mitä minulla on antaa teille? Rakkauttako — niin, rakastaa kyllä voin…"
"Olisiko se sitten niin vähän?" sanoin katsoen häntä suoraan silmiin.
"Vähän, ystäväni, vähän se on teille", jatkoi Michailovitsh. "Teillä on vielä nuoruutenne ja kauneutenne…! Useastikaan en nuku yökausiin, valtaavan suuren onneni vaikutuksesta. Ajattelen vain, miten elämme yhdessä. Olen elänyt ja kokenut jo paljon, vaan näyttää siltä, että nyt vasta käsitän, mitä onni ehtoinansa vaatii. Tyyni yksinäinen maalais-elämä kaukaisessa kätkössämme, mahdollisuus tehdä hyvää kansalle, jolle sitä on niin helppo tehdä, kun se ei ole siihen tottunut; työ, työ, joka näyttää aina tuottavan hyötyä; virkistys, luonto, kirjat, musiikki ja rakkaus meille läheisiin ihmisiin — niissä on onneni, jota ylevämpää en ole kuvitellutkaan. Ja sitten elämän ystävä, sellainen kuin te, ja ehkäpä perhe, — siinä kaikki, mitä ihminen voi toivoa!"
"Niin on", sanoin minä.
"Niin on minulle, joka jo olen elänyt nuoruuteni, vaan ei teille", jatkoi hän. "Te ette ole vielä elänyt nuoruuttanne. Te olisitte voinut kyllä toisissa asioissa etsiä onneanne ja olisitte voinut kyllä löytääkin sen. Te pidätte onnena sitä, mitä olen puhunut, vaan siksi että minua rakastatte."
"Aina olen toivonut ja rakastanut vain tällaista rauhallista perhe-elämää", sanoin minä. "Te sanoitte aivan samaa, mitä minä ajattelin."
Michailovitsh hymyili.
"Teistä vain näyttää niin, lemmittyni, mutta sitten on se liian vähäistä teille; teillä on vielä nuoruutenne ja kauneutenne jälellä", uudisti hän ajattelevan näköisenä.
Minä olin melkeen tuskastua, kun hän ei ottanut uskoakseen minua ja ikäänkuin olisi halunnut soimata minua nuoruudestani ja kauneudestani.
"No, minkä vuoksi rakastatte minua, nuoruuteniko vai minun itsenikö vuoksi?" kysyin kärtyisenä.