Minä en vastannut mitään.
"Seurustelu itsessään ei ole mitään suurta pahaa; mutta pahat ovat ne
toivot ja halut, joita se tuo mukanaan ja joita ei voi tyydyttää.
Tietysti on siellä nyt kumminkin käytävä ja me käymmekin", päätti
Sergei varmalla äänellä.
"Kun sanon suoran toden, en mene mihinkään maailmassa mieluummin, kuin näihin tanssiaisiin", vastasin tähän.
Me olimme tanssiaisissa, ja niiden hauskuus nousi korkeammalle kaikkia toiveitani. Minusta tuntui, että olin näissä tanssiaisissa vielä enemmän, kuin yksissäkään edellisissä, keskustana, jonka ympärillä kaikki liikkui. Yksistään minua varten näytti tuo suuri sali valaistun, minulle vain soittajat soittavan, minua vain ihastuttamaan koko tuo suuri ihmisjoukko kokoutuneen! Kaikki, tukanlaittajasta kamarineitsyeen saakka, tanssijat, ukot, näyttivät salin lävitse kulkiessaan sanovan tai muutoin antavan tietää, että he olivat minuun mieltyneitä.
Yleinen vaikutus, jonka minä näissä tanssiaisissa tein ja josta serkku teki tiliä, oli se, etten ollut toisten naisten lainen, vaan olin tuonut mukanani erityistä maalaista raikkautta, yksinkertaista miellyttäväisyyttä. Tällainen menestys miellytti minua niin, että aivan avomielisesti sanoin miehelleni haluavani tänä vuonna päästä vielä pariin kolmiin tanssiaisiin, jotta tulen kerrassaan ylenkylläiseksi niistä, lisäsin vielä ulkokullatusti.
Mieheni suostui tähän mielellään ja seurasi minua tanssiaisiin ensi aikoina nähtävällä tyytyväisyydellä ja ilolla menestyksestäni. Hän näytti unhottaneen, taikka tahallaanko lie syrjään jättänyt entiset puheensa.
Mutta aikaa myöten alkoi hän nähtävästi ikävystyä ja kyllästyä siihen elämään, jota vietimme. Minä en päässyt tästä oikein selville. Näin kyllä joskus hänen katsovan minuun tarkkaavasti, mutta minä en ymmärtänyt hänen katseensa merkitystä. Minun oli soaissut se mieltymys ja rakkaus, jonka, niinkuin luulin, olin herättänyt niin monen vieraan ihmisen sydämeen minua kohtaan, — soaissut hienon maailman tuoksu, — tuo ilojen, huvitusten ja uutuksien ilmakehä, jota täällä ensikerran sain hengittää. Täällä oli ihan äkkiä kadonnut mieheni siveellinen vaikutus minuun, tuo vaikutus, joka ennen oli minua niin painanut. Minun oli ylen hyvä olla tällaisessa maailmassa, jossa liikuin Sergein vertaisena, vieläpä kohousin hänen yläpuolelleenkin. Täällä voin rakastaa häntä entistä enemmän ja entistä itsenäisemmin, enkä puolestani voinut ymmärtää, miksi hän tyytymätönnä katseli minua tässä suuren maailman elämässä.
Minuun kasvoi uusi ylpeyden ja tyydytyksen tunne nähdessäni, että tanssiaisiin saapuessani kaikkein silmät tähystelivät minua, ja Sergei ikäänkuin olisi hävennyt tunnustaa tällaisen joukon edessä omistusoikeuttaan minuun, sukkelasti minut jättäen kiirehti luotani kadotakseen mustien hännystakkien parveen.
"Odotetaanpas", ajattelin usein itsekseni, kun katseellani etsin salin toisesta päästä Sergein kadoksiin joutunutta, ikävöimistä osoittavaa muotoa, "odotetaanpas kun vain päästään kotiin, niin kylläpähän näet, ketä varten koetan olla täällä kaunis ja loistoisa ja ketä rakastan kaikkien niiden joukosta, jotka minua tänäkin iltana ympäröivät." Uskoin vilpittömästi että menestykseni ilahdutti minua vain siksi, että voin sen lahjoittaa Sergeille.
On ainoastaan yksi seikka, joka saattaisi tässä seuraelämässäni kehittyä minulle vaaralliseksi, ajattelin minä. Mahdollisesti voisi joku niistä, joiden seurustelusta nautin, herättää mieheni mustasukkaisuutta. Mutta mieheni luottamus minuun pysyi niin lujana, hän niin rauhallisena ja välinpitämätönnä kaikesta tästä ja seurapiirini nuoret miehet näyttivät niin vähäpätöisiltä mieheeni verrattuina, että tämäkään, ymmärtääkseni ainoa maailman vaara ei voinut pelästyttää minua.