Näistä seikoista huolimatta tuotti noin monen maailmanmiehen huomaavaisuus minulle mielihyvää, mairitteli itserakkauttani ja pani ajattelemaan, että rakkaudessani mieheeni on jotakin erityisen ansiokasta, sekä muutti käytökseni häntä kohtaan itseluottavammaksi ja jossain määrässä huolimattomaksikin.
"Minäpä näin, että sinä keskustelit hyvin vilkkaasti jostakin N.N:n kanssa", sanoin kerran Sergeille tanssiaisista palatessamme ja kohotin uhkaavasti sormeani, kun mainitsin nimeltään tuon naisen, joka oli Pietarin seurapiireissä huomatuimpia ja jonka kanssa mieheni oli todellakin sinä iltana puhellut.
Sanoin tämän saadakseni hänen iloisemmalle tuulelle, sillä hän oli hyvin ikävystyneen näköinen ja oleli äänetönnä.
"Oh, miksi puhut sillä tavalla? Ja sinä Mascha, sanot tuollaista!" sanoi hän hiljaa ja kuristi kulmiaan, kuin olisi tuntenut ruumiillista tuskaa. "Ei se sovi sinulle eikä minulle; jätä muiden tehtäviksi semmoiset puheet! Sellaiset valheelliset väittelyt voisivat turmella meidän onnekasta suhdettamme ja minä toivon, että puhdas suhteemme vielä palajaisi."
Minua hävetti ja olin vaiti.
"Palajaako se, Mascha? Mitä sinä luulet?" kysyi hän.
"Ei se ole vielä koskaan turmeltunutkaan eikä turmellukaan koskaan", sanoin minä ja olin todellakin sillä kerralla siitä täydellisesti vakuutettuna.
"Suokoon Jumala sen?" vastasi Sergei, "muuten meidän olisi jo aika palata maalle."
Tämä oli ainoa kerta, kun hän puhui minulle tällä tavalla. Aina muulloin näytti minusta, että hänen oli täällä yhtä hyvä olla kuin minunkin, ja minun oli niin iloista ja hauskaa! Jos hän nyt välistä ikävystyisikin, niin olenhan minä taas maalla ollut ikävissäni hänen tähtensä. Koetin tällä lohdutella itseäni ajatuksissani. Jos suhteemme vähän muuttuisikin täällä, niin kyllä taas kaikki muuttuu entiselleen kohta kun asetumme kesäksi yksiksemme Tatjana Semenownan luokse maatilallemme Nikolskiin.
Tällä tavalla aivan huomaamattani meni meiltä talvi käsistämme.
Huolimatta entisistä aikomuksistamme mennä livahti pääsiäinenkin
Pietarissa.