Kohta kun serkku lähti, menin mieheni luokse. Ajatuksiinsa vaipuneena käveli hän edestakaisin huoneessaan. Hän ei nähnyt eikä kuullut minua, kun menin varpaillani sinne.
"Hän kuvittelee armasta kotiansa Nikolskissa", ajattelin minä häneen katsoessani, "näkee aamukahvinsa valoisassa vierashuoneessa, ajattelee peltojansa, työmiehiänsä, iltahetkiä suuressa salissa ja salaisia yöllisiä aterioitamme — — — Ei —" päätin itsekseni samalla, "kaikkia tanssiaisia, kaikkien maailman prinssien imarteluja en vaihtaisi hänen iloiseen levollisuuteensa ja hiljaisiin hyväilyihinsä."
Minä aijoin sanoa hänelle, etten mene kreivinna R:n kutsuihin, kun hän äkkiä kääntyi ja minut nähtyänsä rypisti otsaansa. Samalla hänen lempeän tyyneyden värittämät, ajattelevat kasvonsa muuttuivat. Taas kuvastivat hänen silmäyksensä terävää viisautta ja tahallista rauhallisuutta. Hän ei tahtonut minun näkevän häntä tavallisena yksinkertaisena ihmisenä, hänellä oli oikein tarve seisoa edessäni puolijumala-alustakivellään.
"Mitä nyt, hyvä Mascha?" kysyi hän välinpitämättömän rauhallisesti minuun päin kääntyneenä.
Minä en vastannut. Minua suututti, kun hän edessäni teeskenteli, eikä tahtonut näyttäytyä sellaisena, kuin häntä rakastin.
"Sinä tahtoisit mennä sunnuntai-iltana kreivinna R:n kutsuihin?" sanoi hän kysyvästi.
"Tahtoisin kyllä", vastasin tähän, "mutta se ei ole sinulle mieleen. Ja onhan jo kaikki pakattunakin —" lisäsin.
Koskaan ei hän ollut niin kylmästi katsellut minua, koskaan ei hän ollut niin kylmästi kanssani puhunut.
"Minä en lähde ennen tiistaita, käsken purkamaan tavarat", jatkoi hän. "Sinä voit mennä tanssiaisiin, koska sinulla on siihen halua. Tee siis minulle se ilo, että menet, minä en matkusta — — —"
Niinkuin aina pahalla tuulella ollessaan käveli hän nytkin epätasaisin askelin huoneensa lattiata minuun katsomatta.