Yhtäkkiä tunsin suutelon poskellani. Vavisten ja valahtaen koko olennoltani jääkylmäksi seisahduin ja katsoin häneen. Voimatta puhua, voimatta liikahtaa odotin kauhistuneena jotakin, jota samalla tunsin haluavani.
Tämä kaikki kesti silmänräpäyksen. Mutta tämä silmänräpäys oli kauhistava! Näin hänen edessäni aivan selvästi tällä hetkellä. Nyt ymmärsin ja käsitin hänen kasvojensa ilmeet: Olkihatun alta näkyvä alapuoli otsaa, jolla oli niin paljon yhtäläisyyttä mieheni otsan kanssa, tuo kaunis, suora nenä, avoimet sieramet, nuo pitkät, päistään kiherretyt viikset, pienet poskiparrat, sileät poskien alapuolet ja ruskehtunut kaula — — minä vihasin, minä pelkäsin häntä, — mutta samalla hetkellä herätti tuon vihatun ja oudon miehen kiihkeys ja intohimoisuus minun sielussani voimakasta vastakaikua.
Minut valtasi voittamaton halu antautua tuon kauniin suun suudeltavaksi, noiden valkosten sirosuonisten ja sormuksilla koristeltuin käsien syleiltäviksi. Päätäni huimasi tuon kielletyn nautinnon suloisuus, joka oli nyt äkkipäätä avannut houkuttelevan pohjattoman kuilunsa eteeni. Olin hyppäämäisilläni — — —
"Olen jo niin onneton", välähti ajatuksissani "vieläkö saisin enemmän onnettomuutta kantaakseni?"
Hän kietoi toisen kätensä ympärilleni ja kumartui kasvoihini päin.
"Vieläkö, vieläkö todellakin tulisi enemmän syntiä ja häpeää pääni päälle?"
"Minä rakastan teitä"; kuiskasi hän äänellä, joka muistutti aivan mieheni ääntä. Samassa olin näkevinäni edessäni mieheni ja lapseni, kaukaisina, entisinä olentoina, joiden kanssa ei ollut enää minulla mitään tekemistä. Juuri tuolla hetkellä kuului tien mutkassa L.M:n ääni, joka huusi minua.
Minä toinnuin järkeeni, tempasin käteni irti häneen katsomatta ja melkein juosten kiidin L.M:n luokse. Me menimme vaunuille, nousimme niihin, ja sitten vasta vilkasin markiisiin.
Hän otti hatun päästään, sanoi jotakin, ja hymyili. Hänellä ei ollut aavistustakaan sanomattomasta vastenmielisyyydestä, jota tällä hetkellä tunsin häntä kohtaan.
Elämäni näytti minusta kovin onnettomalta, tulevaisuus epätoivoiselta, menneisyys synkältä! L.M. puhui minulle, mutten ymmärtänyt sanaakaan hänen puheestaan. Minä tunsin sydämmessäni, että hän varmaan säälistä puhuu kanssani, peitelläkseen ylenkatsettaan, jonka nyt olin herättänyt hänessä. Jokaisesta hänen sanastaan kuulin ja jokaisesta silmäyksestään näin tuota ylenkatsetta ja loukkaavaa sääliä.