Pudistin kieltävästi päätäni häneen katsomatta, ettei hän olisi voinut havaita liikutuksen jälkiä, jotka vielä näkyivät kasvoillani.
"Katja ja Sonja tulevat oitis. Hevonen vikuroi ja he lähtivät jalkaisin isoa tietä", sanoi Sergei.
"Odotetaan heitä", vastasin minä ja menin terassille siinä toivossa, että Sergei seuraisi minua.
Mutta hän kysyikin miten lapset voivat, ja meni niiden luokse. Taas hänen läsnäolonsa, hänen selvä ja hyväntahtoinen äänensä vaikuttivat minuun, ikäänkuin en olisikaan mitään kadottanut. "Mitä vielä voisin toivoakaan? Sergei on hyvä, lempeä, oivallinen aviomies, ja hyvä isä. En ymmärrä itsekään mitä minulta puuttuisi." Menin terassille ja istuin samalle penkille, jolla olin istunut sinä päivänä, jona välimme selvisi.
Aurinko oli jo laskenut ja alkoi hämärtyä. Kevään harmaan tummat pilvet peittivät kartanon ja puutarhan. Ainoastaan puiden välistä näkyi sammuvan iltaruskon punertavaa hohdetta ja nousevan iltatähden tuiketta. Kaikki kietoivat hämäräänsä nuo synkät pilvet ja kaikki näytti odottavan hiljaista kevätsadetta.
Tuuli oli asettunut, ei liikkunut lehti eikä huojahdellut ruohonkorsikaan. Sireenien ja tuomien tuoksua virtaili niin voimakkaasti, kuin olisi koko ilma kukkana kukoistanut ja tuoksu väreillen lainehtinut puutarhassa ja terassilla.
Mitään ei haluttanut nähdä eikä kuulla, teki mieli vaan painaa silmänsä kiini ja hengittää tuota pehmeän herttaista tuoksua.
Georgiinit ja ruusupensaat, jotka eivät vielä kukkineet, kohousivat mustilta penkeiltä liikahtamattomina ylöspäin, ikäänkuin hitaasti pyrkien venähtämään tukikeppiänsä korkeammiksi. Sammakot kurnuttivat kaikesta voimastansa, aivan kuin olisivat tahtoneet nyt tulla oikein huomatuiksi, ennenkuin sade tulisi ja pakottaisi heidät veteen. Hienoa katkeamatonta veden kohinaa kuului niiden ääntelyn seasta. Satakielen laulu sai vaihtelevaksi tuon kaiken, ja kuului siitä kuinka se levotonna lenteli paikasta toiseen. Taas tänäkin kevännä koetti yksi satakieli asettua pensaaseen ikkunamme alle. Kun menin ulos, kuulin, kun se lennähti siitä lehtokujaan ja lauloi siellä lirityksensä. Sitten se alkoi odottaa vaiti ollen paikalleen pääsemistä.
Turhaan koetin rauhoittua. Minäkin odotin ja ikävöin jotakin.
Sergei tuli lasten luota ja istui sivulleni.