"Ei olisi tapahtunut sitä, että mitään sinua vastaan rikkomatta olisin saanut elää välinpitämättömyytesi, vieläpä ylönkatseesikin rankaisemana. Ei olisi tapahtunut sitäkään, että ilman ainoaakaan rikosta puoleltani olisit riistänyt minulta kaiken, mikä oli minulle kallista!"
"Mitä sinä sanotkaan, lapsukaiseni!" huudahti Sergei, ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt, mitä minä puhuin.
"Elä nyt, — anna minun puhua… Sinä olet riistänyt minulta luottamuksesi, rakkautesi, kunnioituksesi! En voi uskoa, että sinä rakastat minua enää kaiken sen jälkeen, mitä on ollut… Elä nyt keskeytä, minun täytyy sanoa kerrassaan kaikki, mikä on kauan tuskaa tuottanut minulle", jatkoin kiihkeästi, kun hän tahtoi keskeyttää minua. "Olenko siihen syyllinen, etten elämää tuntenut, ja sinä annoit minun yksinäni elämää etsiä?… Onko se minun syyni, että nyt, kun ymmärrän, mikä on tarpeellista, ja vuoden pitkään koetan palata luoksesi, sinä työnnät minut pois, ikäänkuin et ymmärtäisi, mitä minä tahdon ja ikäänkuin sen vuoksi etten voisi sitten sinua syyttää siitä, että olen syyllinen ja onneton? Niin, sinä tahdot taas työntää minut tuohon elämään, joka voi tehdä minut ja sinutkin onnettomaksi"…
"Ja millä minä olen osoittanut sinulle tätä?" kysyi hän ihmetellen ja todellisesti pelästyneenä.
"Etkös sanonut minulle vielä illalla, ja etkö puhune vielä edelleenkin, etten minä voi täällä elää ja että meidän täytyy taas talveksi muuttaa Pietariin, jota minä vihaan?" jatkoin minä. "Sen sijaan, että pidättäisit minua, väistyt sinä luotani välttääksesi jokaista suoraa selitystä, vilpitöntä ja sydämmellistä sanaa ja sittenkuin minä vajoon, niin auttamisen sijasta nuhtelet ja iloitset…"
"Lakkaa nyt, lakkaa jo!" sanoi hän ankaran kylmästi. "Ei ole kaunista, mitä nyt puhut. Näkyy vain, että olet hetkellisesti suutuksissa minulle ja että sinä et…"
"Että minä en rakasta sinua?… Sano, sano vain niin", keskeytin häntä, ja kyyneleet alkoivat pyörähdellä silmistäni. Istuin penkille ja peitin nenäliinalla silmäni.
"Noin hän minua ymmärtää", ajattelin ja koetin pidättää nyyhkytystäni, joka oli minut tukehduttamaisillaan. "Loppunut, loppunut on entinen rakkautemme!" kuiskasi sydämmeni ääni.
Sergei ei lähestynyt eikä lohduttanut minua. Hän tuntui loukkautuvan puheestani. Hänen äänensä oli rauhallinen ja kova.
"En ymmärrä, mistä sinä minua soimaat", sanoi hän. "Jos niin olisi, etten ole sinua enää niin rakastanut, kuin ennen…"