— Jalkaan, — vastaa sotamies; mutta samalla huomaatte peiton poimuista, ettei hänellä jalkaa olekaan. — Jumalan kiitos nyt, — lisää hän: — pois rupean jo pyrkimään.
— Kauanko olet ollut haavottuneena?
— Johan se on seitsemäs viikko menossa, teidän jalosukuisuutenne!
— Onkos nyt kovia kipuja?
— Ei, ei nyt enää ole kipuja; vain pahoiksi ilmoiksi aivan kuin pohkeessa repisi, muuten ei yhtään.
— Kuinka oikein tulit haavotetuksi?
— Viidennellä sarvella, teidän jalosukuisuutenne, kun ensimmäinen pommitus oli: tähtäsin tykkiä ja rupesin menemään, niinkuin ainakin, toiselle ampumareiälle, kun se iskee minua jalkaan, että ihankuin kuoppaan putosin. Ei muuta kuin jalka poissa.
— Eikös kovasti koskenut ensi hetkellä?
— Eipä liioin; vain niinkuin jollain tulisella olisi tyrkätty jalkaan.
— No, entäs sitten?