— Ajatelkaahan, kapteeni, — jatkoi teetä jakeleva, kääntyen kädettömän puoleen ja nostaen ylös veitsen, jonka tämä oli pudottanut, — meille sanottiin, että hevoset ovat hirveän kalliita Sevastopolissa, ja me ostimme yhteisesti hevosen Simferopolista.
— Kalliinko, arvaan että teitä on nyletty?
— Enpä tosiaankaan tiedä, kapteeni; maksoimme hevosesta ja kärryistä yhteensä yhdeksänkymmentä ruplaa. Oliko kovin paljon? — lisäsi hän kääntyen kaikkien sekä Kozeljtsovin puoleen, joka katseli häntä.
— Ei, jos hevonen on nuori, — sanoi Kozeljtsov.
— Niin, eikö totta? ja meille on vakuutettu, että se on kallis… tosin se ontuu hiukan, vaan se kyllä menee ohi. Meille sanottiin sen olevan aika elukan.
— Mistä upseerikoulusta tulette? — kysyi Kozeljtsov, joka halusi tietoja veljestään.
— Me tulemme nyt aatelisrykmentistä, meitä on kuusi miestä ja me matkustamme kaikki Sevastopoliin omasta halustamme, — kertoi puhelias upseeri: — me emme vain tiedä missä meidän patterimme ovat: toiset sanovat Sevastopolissa, vaan nyt sanotaan, että ne ovatkin Odessassa.
— Eiköhän Simferopolissa olisi voinut tiedustella? — kysyi
Kozeljtsov.
— Eivät tiedä… Ajatelkaahan, toverimme kävi siellä kansliassa ja sai suut silmät täyteen hävyttömyyksiä… ajatelkaahan kuinka epämiellyttävää… Suvaitsetteko valmiin paperossin, — sanoi hän samalla kädettömälle upseerille, joka aikoi ottaa esiin sikarikotelonsa.
Hän palveli tätä aivan matelevalla ihastuksella.