V.
— Kuka on tilannut juurikassoppaa? — toitotti jotakuinkin likainen emäntä, pyylevä, nelisenkymmenvuotias nainen, astuen huoneeseen liemimaljaa kantaen.
Puhelu taukosi samassa ja kaikkien huoneessa ohjain silmät kääntyivät ravintolanemäntään. Muuan upseeri iski vielä silmääkin toiselle.
— Ah, sitä on Kozeljtsov pyytänyt, — virkkoi nuo upseeri: — täytyy hänet herättää. Nousehan päivälliselle, sanoi hän mennen sohvalla nukkujan luo ja tyrkkäsi tätä olkapäähän.
Seitsentoistavuotias, iloinen mustasilmäinen ja punaposkinen nuorukainen hypähti reippaasti sohvalta ja silmiään hieroen pysähtyi keskelle lattiaa.
— Ai, suokaa anteeksi, olkaa niin hyvä, — sanoi hän tohtorille, jota ylösnoustessaan oli tyrkännyt.
Luutnantti Kozeljtsov tunsi samassa veljensä ja astui hänen luokseen.
— Etkö tunne? — sanoi hän hymyillen.
— A a-a! — huudahti nuorempi veli: — sepä ihmeellistä! — ja rupesi suutelemaan veljeään.
He suutelivat kolme kertaa, vaan kolmannella kerralla katsoivat hämmentyneinä toisiinsa, aivankuin kummallekin olisi pälkähtänyt päähän ajatus: miksi välttämättä juuri kolme kertaa?