Välistä näyttivät pommit lentävän suoraan kohti salalinnotuksen ovea. Silloin Volodja kyyristyi nurkan taa, vaan kurottautui taas pian katsomaan lentääkö sinne vielä toisiakin. Vaikka Vlang salalinnotuksesta moneen kertaan hartaasti pyysi Volodjaa palaamaan, istui hän kolmisen tuntia kynnyksellä ja tunsi aivankuin nautintoa kiusatessaan sallimusta ja tähystellessään pommien lentoa. Ennenkuin ilta oli loppuun kulunut, tiesi hän mistä ja kuinka monella tykillä vihollinen ampui ja minne sen laukaukset osuivat.
XXII.
Seuraavana, 27:nä päivänä, Volodja tuli raittiina ja reippaana aikaisin aamulla, nukuttuaan kymmenen tuntia, salalinnotuksen kynnykselle. Vlangkin kömpi ulos, mutta kuullessaan ensimäisen kuulan vinkuvan korvissaan, syöksyi suinpäin, päällään puskien tiensä joukon halki, takaisin salalinnotuksen aukkoon, sotamiesten nauraa hohottaessa, joista useimmat myöskin olivat tulleet raikkaaseen ulkoilmaan. Vlang, aliupseerivanhus ja jotkut muut kävivät vain silloin tällöin saartokaivannossa, muita ei mikään voinut pidättää: kaikki kömpivät ulos haisevasta salalinnotuksesta raikkaaseen aamuilmaan ja asettuivat pommituksesta piittaamatta, joka oli yhtä voimakas kuin edellisenäkin päivänä, mikä kynnyksen lähelle, mikä rintavarustuksen suojaan. Meljnikov oli jo aamun sarastuksesta alkaen kävellyt pattereilla, välinpitämättömästi katsellen ilmaan.
Kynnyksen lähellä istui kaksi vanhaa sotamiestä ja nuori, kähärätukkainen juutalaissyntyinen sotamies, joka oli komennettu tänne jalkaväestä. Tämä sotamies otti maassa viruvan kuulan, takoi sen kivenliuskalla litteäksi ja leikkasi Yrjönristin muotoiseksi; toiset puhellen keskenään katselivat hänen työtään. Risti tuli tosiaankin hyvin sievä.
— Kunhan vielä hyvän aikaa olemme olleet täällä, — puhui heistä toinen, — niin sitten rauhan tultua saamme kaikki palvelleeksi määräaikamme umpeen.
— Niinpä kyllä, minulla oli enää kaikkiaan vain neljä vuotta jälellä ja nyt olen viisi kuukautta ollut Sevastopolissa.
— Ei sinua siitä täysin palvelleeksi lueta, hyvä mies, — sanoi toinen.
Tällöin tykinkuula lentää viuhahti keskustelevien päiden yli ja iski maahan kyynärän päässä Meljnikovista, joka lähestyi heitä saartokaivantoa myöten.
— Olipa vähällä tappaa Meljnikovin, — virkkoi muuan.
— Ei tapa, — vastasi Meljnikov.