Meren lahden pohjoispuolella, Inkermanin ja Severnajan linnotusten välisellä telegraafikummulla seisoi puolen päivän tienoissa kaksi merimiestä: toinen oli upseeri ja katseli kaukoputkella Sevastopoliin, toinen taas oli juuri tullut kasakan kanssa suurelle merkkipaalulle.
Aurinko helotti kirkkaana korkealla merenlahden yläpuolella, joka ankkurissa olevine laivoineen, liikkuvine purjeineen ja veneineen päilyi iloisessa, lämpöisessä värivälkkeessä. Vieno tuuli kohisi hiljaa kuivavien tammipensaiden lehdissä telegraafin ympärillä, pullisti veneiden purjeet ja tuuditti aaltoja. Sevastopoli, yhä samana puolivalmiine kirkkoineen, kolonnineen, laivasiltoineen, mäellä viheriöitsevine bulevardeineen ja upeine kirjastorakennuksineen, pienine taivaansinisine poukamineen, joiden pinnalta mastot ylt'yleensä kohoilivat maalauksellisen kauniine vesijohtokaarineen ja sinisine ruudinsavupilvineen, joita purppuranpunaiset tykin leimaukset silloin tällöin valaisivat, — yhä sama kaunis, iloinen, ylpeä Sevastopoli, jota ympäröivät tuolla keltaiset, savuavat vuoret, tuolla kirkkaansininen, päivänsäteissä päilyvä meri, näkyi merenlahden toisella puolen. Meren siintävällä äärellä, jota pitkin tuprusi höyrylaivan musta savujuova, ajelehti pitkiä, valkeita pilviä, jotka ennustivat tuulta. Pitkin koko linnotusriviä, varsinkin vasemmalla puolella vuorilta näkyi alituisten leimausten keskellä, jotka välähtelivät kirkkaasti keskipäivälläkin, sakeita, tiiviitä, valkeita savupilviä, jotka kasvoivat, muuttivat muotoa ja yhä tummeten kohosivat taivaalle. Näitä savutupruja, joita vilahti milloin siellä milloin täällä, näkyi vuorilla, vihollisten pattereilla, kaupungissa ja korkealla taivaalla. Räjähdysten jymähdykset eivät hetkeksikään vaienneet, vaan yhteen sulautuen tärisyttivät ilmaa.
Kellon lähetessä kahtatoista savupilvet rupesivat harvenemistaan harvenemaan eikä jylinä enää yhtä kovasti tärisyttänyt ilmaa.
— Toinen vallinsarvi ei enää vastaa ollenkaan, — virkkoi husaariupseeri, joka istui ratsailla, — se on hajalle ammuttu! hirmuista.
— Niin, eikä Malahovkaan vastaa kuin joka kolmanteen laukaukseen, — virkkoi se, joka katseli kaukoputkella. — Tuo äänettömyys saattaa minut raivoon. Ammutaan suoraan Kornilovskin patteriin, eikä se vastaa mitään.
— Mutta katsohan, sanoinhan minä, että ne kahdeksitoista aina lakkaavat pommittamasta. Niinpä tekevät tänäänkin. Tule, niin mennään aamiaiselle… meitä jo odotetaan… ei kannata katsella.
— Elä, odota hiukan! — vastasi kaukoputkella tähystelijä, katsellen innokkaasti Sevastopoliin.
— Mitäs siellä on? mitä?
— Liikettä saartokaivannoissa, taajat kolonnat etenevät.
— Niinpä näkyy, — virkkoi merimies: — marssivat