— Hän sanoi vain: "maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto". Sitten hän taas tarttui auraan, alkoi ajaa hevosta ja laulaa vienolla äänellä ja kynttilä paloi yhä eikä sammunut.
Pehtoori lakkasi nauramasta, pani pois kitaran, painoi päänsä alas ja vaipui mietteisiinsä.
Pitkän aikaa hän istui näin, ajoi sitten keittäjättären ja kylänvanhimman pois, meni verhon taakse vuoteeseen ja alkoi huokailla ja vaikeroida. Hänen vaimonsa tuli hänen luokseen ja koetti puhua hänelle, mutta hän ei vastannut mitään, sanoi vain:
— Hän on voittanut minut! Huonosti minulle nyt kävi!
Vaimo alkoi häntä taivutella:
— Mene ja päästä heidät työstä. Ehkäpä kaikki käy hyvin. Olethan ennen tehnyt jos jotakin etkä koskaan pelännyt. Mikä sinut nyt on niin araksi tehnyt?
— Minä olen hukassa, — sanoi pehtoori. — Hän on voittanut minut.
Vaimo alkoi suuttua.
— Etkö nyt osaa muuta kuin jankuttaa yhtä ja samaa: "hän on voittanut, hän on voittanut". Mene päästämään talonpojat kotiinsa, niin kaikki on hyvin. Mene, minä käsken satuloimaan hevosen.
Hevonen tuotiin ja vaimo sai pehtoorin lähtemään pellolle talonpoikia päästämään.