Kaikki alkoi aivan tyhjästä.
Ivanin miniän kana alkoi munia aikaiseen. Nuorikko rupesi keräämään munia pääsiäispyhiksi. Joka ainoa päivä hän kävi hakemassa munan liiterin alta vankkurien laatikosta. Mutta kerran lapset nähtävästi pelästyttivät kanan, koska se lensi aidan yli naapurin puolelle ja muni sinne. Nuorikko kuuli kanan kaakattavan, mutta ajattelu nyt ei ole aikaa, pitää siivota tupaa pyhiksi. Otan sitten, kun joudan pistäytymään ulos. Hän meni illalla katsomaan liiterin alta laatikkoa, mutta siinä ei ollut munaa. Nuorikko alkoi kysellä anopilta ja langolta, olivatko nämä ottaneet munan. "Ei", sanovat nämä, "emme ole ottaneet." Mutta Taraska, nuorin pojista, kertoo: "Sinun tupsupää kanasi muni naapurin pihaan, siellä se kaakatti ja sieltä tuli." Nuorikko katsahti kanaansa. Se istuu kukon kera orrella silmät kiinni, uneen vaipumassa. Teki mieli kysyä siltä, mihin se oli muninut, mutta eihän se osaa vastata. Nuorikko lähti naapuriin. Naapurin vanha eukko tulee vastaan.
— Mitä sinä tahdot, nuorikko?
— Kuulehan, muori, — sanoo tämä, — eikö minun kanani ole tänään lentänyt teidän puolelle ja muninut tänne jonnekin?
— Ei täällä ole semmoista näkynyt. Meidän omat kanamme ovat, Luojan kiitos, jo kauan aikaa munineet. Omat olemme korjanneet, vieraita emme tarvitse. Emme me käy toisten taloista munia pimittämässä.
Tämä puhe loukkasi nuorikkoa. Hän tuli sanoneeksi liian sanan, sai siitä kaksi takaisin ja niin syntyi eukkojen kesken riita. Ivanin vaimo sattui kulkemaan siitä ohi kaivolta palatessaan ja puuttui myöskin puheeseen. Gavrilon emäntä juoksi yhteen joukkoon ja alkoi naapurin vaimoa nuhdella, mainitsi asioita, joissa oli perää, ja pisti perättömiä sekaan. Säksätys kiihtyi yhä. Kaikki huutavat yhteen ääneen ja syytävät kilpaa sanoja suustaan. Eikä siinä kauniita sanoja käytetä. Sinä olet senkin semmoinen, sinä taas olet varas ja katulutka, sinä kidutat vanhaa appivaariasi nälällä, sinä olet vihoviimeinen rämppäkello.
— Ja sinä olet kerjäläinen ja särit seulani! Meidän kanto-ieskin on sinulla, anna se pois!
He tarttuivat kanto-ikeeseen, jossa vesiämpärit riippuivat, vesi kaatui maahan, huivit repesivät ja tappelu oli valmis. Gavrilo palasi pellolta ja alkoi puolustaa eukkoaan. Ivan poikineen juoksi myöskin paikalle ja yhtyi samaan mylläkkään. Hän oli vankka mies ja hajoitti pian koko joukon. Gavrilolta hän nykäisi irti tukun partakarvoja. Kansaa juoksi paikalle ja töin tuskin saatiin tappelu taukoamaan.
Se oli alku.
Gavrilo kääri irti reväistyn partatupun paperiin ja lähti kunnantuomarin luo.