— Mitäkö hän on minulle tehnyt? — tulistui Ivan, Hän oli vähältä tappaa eukon. Ja nytkin hän uhkaili polttaa taloni. Pitäisikö häntä kiittää siitä?
Ukko huokasi ja puhkesi puhumaan:
— Sinä Ivan kuljet kaiket maailmat, kun taas minä olen jo vuosikausia uunilla maannut. Sen vuoksi sinä luulet, että itse näet kaikki, mutta että minä en näe mitään. Ei, lapseni, sinä et näe mitään, sillä viha on pimentänyt silmäsi. Muitten synnit ovat sinulla silmien edessä, mutta omat selän takana. Mitä sinä sanoitkaan: hän tekee pahaa! Jos hän yksin sitä tekisi, niin ei pahaa olisi olemassakaan. Syntyykö paha ihmisten kesken yhden toimesta? Siihen tarvitaan kaksi. Hänen huonoutensa sinä näet, mutta omaasi et huomaa. Jos hän yksin olisi paha ja sinä olisit hyvä, niin pahaa ei olisikaan. Kuka hänen partansa repi? Kuka häntä oikeudesta toiseen juoksutti? Kaiken sinä sentään panet hänen syykseen. Sinä elät itse huonosti, siksi asiatkin menevät huonosti. En minä, poikaseni, sillä tavoin ole elänyt enkä semmoista teille opettanut. Tiedätkö, miten me elimme hänen isäukkonsa kanssa? Elimme niinkuin naapurusten tulee. Jos hänellä sattui olemaan puutos jauhoista, niin hänen eukkonsa tulee ja sanoo, että nyt, setä Frol, olisi tarvis jauhoja. No, mene aittaan, nuorikko, — sanotaan hänelle, — ota sieltä niin paljon kuin tarvitset. Jos hänellä ei sattunut olemaan ketään, joka veisi hevoset hakaan, niin hän lähettää minun poikani niitä viemään. Kun taas minulla on jostakin puute, niin menen hänen luokseen ja sanon: setä Gordei, sitä ja sitä ja sitä on tarvis! — Ota, setä Frol! Näin oli meillä asiat. Ja elämä luisti kevyesti. Mutta miten on nyt? Kuulithan, kuinka sotamies äsken kertoi Plevnasta? Teidän välillänne on nyt ankarampi sota kuin tuossa Plevnassa. Onko tämä mitään elämää? Ja ajattele, mitä syntiä siitä seuraa! Sinä olet talollinen, sinä olet isäntä talossasi. Sinun on kaikesta vastattava. Mitä opetat sinä naisillesi ja lapsillesi? Koiran kujeita. Äskettäin Taraska mokomakin räkänokka, räkytti täti Arinalle ja käytti kaikkein rumimpia sanoja, mutta äiti vain nauroi hänelle. Onko se hyvä? Sinunhan siitä on vastattava. Ajattelehan vähän sieluasikin. Niinkö on tehtävä? Sinä sanot minulle sanan, minä annan kaksi takaisin, sinä annat minulle korvapuustin, minä annan sinulle kaksi. Ei, kultaseni, ei Kristus meille tyhmille tätä opettanut, kun hän maan päällä eli. Jos sinulle sanotaan paha sana, niin hillitse sinä kielesi, kyllä toisen hänen omatuntonsa tuomitsee. Niin opetti meille Hän, meidän Herramme. Kun sinua lyödään korvalle, niin käännä sinä toinen: tuossa on, lyö minua, jos olen sen ansainnut. Silloin lyöjän omatunto herää. Hän lauhtuu ja kuuntelee sinua. Niin on Hän käskenyt meidän tekemään, eikä ylvästelemään. Miksi olet vaiti? Puhunko oikein?
Ivan ei sanonut mitään, kuunteli vain.
Ukko sai yskäkohtauksen, sai vaivoin kakistaneeksi kurkkunsa selväksi ja alkoi taas puhua:
— Sinä luulet Kristuksen opettaneen meille pahaa. Meidän omaa hyväämmehän hän opetti. Ajatteleppa maallista elämääsi. Onko se ollut parempaa vaiko huonompaa senjälkeen kuin tuo teidän Plevnanne alkoi? Laskehan vain, miten paljon omaisuutta olet kuluttanut oikeudenkäyntiin, miten paljon matkoihin ja ruokarahoina. Poikasi ovat reippaita miehiä, sinä voisit elää hyvästi ja menestyisit mainiosti, mutta tulosi ovatkin vähenemässä. Miksi? Kaikki vain yhä samasta syystä. Ylpeydestäsi se johtuu. Sinun pitäisi poikinesi olla peltoa kyntämässä ja itse toimittaa kylväminen, mutta sinut pahahenki lennättää tuomarin tahi jonkun nurkkasihteerin luo. Kun et kynnä etkä kylvä oikeaan aikaan, niin ei maakaan kasva. Miksi ei kaurasta nyt tullut mitään? Milloin sinä sen kylvit? Nyt tulit kaupungista. Mitä sait aikaan käräjöimiselläsi? Vahinkoa omaan niskaasi. Hehee, poikaseni! Pidä sinä vain huoli työstäsi, möyri poikinesi pellolla ja puuhaa pihassasi, ja jos joku sinua loukkaa, niin anna sinä anteeksi kuten Jumala käskee. Silloin on asiakin helposti autettu ja mielesi aina kevyt.
Ivan oli vaiti.
— Kuulehan, Vanja! Tottele minua, vanhaa miestä. Käy valjastamassa kimo ja lähde heti hallitukseen, lopeta siellä kaikki juttuaminen ja pistäydy aamulla Gavrilon luo, tee hänen kanssaan sovinto ja kutsu hänet luoksesi, — huomennahan on pyhä, — tarjoa hänelle teetä, ota puoli tuoppia viinaa ja sopikaa kaikki vihat ikuisiksi ajoiksi ja sanokaa se naisillenne ja lapsillennekin.
Ivan huokasi ja ajatteli: "Ukko on oikeassa", ja hänen sydämensä heltyi. Hän ei vain tiedä, kuinka tuo kaikki olisi tehtävä, kuinka nyt saisi sovinnon syntymään.
Ukko sanoi taas aivan kuin arvaten Ivanin ajatukset: