—Halusin nähdä kuinka elelette,—sanoi Nehljudof.
—Elelemme niin kuin näet. Tupa on sortumaisillaan, ett'on henki vaarassa. Mutta äijä sanoo sen kyllä kelpaavan; ja niin me sitten elelemme—hallitsemme,—puhui virkeä akka hermollisesti nytkytellen päätänsä.—Pian tästä huudan kaikki päivällisille. Alan syöttää työväkeäni.
—Mitä teillä on päivälliseksi?
—Mitäkö on päivälliseksi? Hyvä on ruokamme. Ensi-ateriaksi leipää kaljan kanssa, sitten kaljaa leivän kanssa,—sanoi akka paljastaen puoleksi kuluneet hampaansa.
—Ei, ilman leikkiä, näyttäkää minulle mitä aijotte nyt syödä.
—Syödäkö?—sanoi nauraen ukko.—Kyllä ei ole ruokamme konstikas. Näytäs hänelle suotta.
Akka pudisteli päätänsä.
—Johan nyt pitäisi meidän talonpoikaista ruokaa ruveta näyttämään. Olet sinä kummallinen herra, kun sinua tässä oikein katselen. Kaikkea sinun pitäisikin tietää. No, niinpä siis ensiksikin leipää kaljan kanssa, ja kaalisoppaa,—katsos, tämmöisiä sinttiä, joita akat eilen toivat,—siinä on meidän kaalisoppamme, sitten vielä perunoita.
—Eikö mitään muuta?
—No vieläkös muuta, rahtunen maitoa kait sekaan,—sanoi akka naurahdellen ja oveen päin vilkaisten.