—Niin mitäs sitten teette?
—Teemme minkä teemme, yhden olen antanut työhön, ja teidän armoltanne sain lainaksi rahoja, jotka jo ennen pääsiäistä kaikki vaadittiin takasin; mutta verot eivät ole maksetut.
—Paljonko on veroja?
—Minun talostani menee 17 ruplaa joka vuosikolmanneksena. Jumala varjelkoon siitä elämästä, ei tiedä itsekään miten selviytyä.
—Saapiko katsahtaa tupaanne?—sanoi Nehljudof mennen eteenpäin pitkin karjapihaa ja jälleen joutuen vasta talikolla käännettyjen ruskeankeltaisten ja kovasti haisevien sontakerrosten päälle,
—Miksei, käyhän vaan sisälle,—sanoi ukko, ja loan puristuessa varpaiden välistä harppasi nopein paljain jaloin Nehljudofin edelle aukaisten hänelle tuvan ovea.
Akat korjasivat liinansa ja laskivat liepeensä sekä katselivat uteliaisuudella heidän taloonsa tulevaa puhdasta herraa kultanappi-hihoilla.
Kaksi tyttöä hypähti paitasillaan esille tuvasta. Kyykistyen ja ottaen lakkinsa pois päästä Nehljudof tuli etehiseen ja siitä happamelta ruualta haisevaan ahtaaseen tupaan, jossa oli kaksi kangaspuuta. Tuvan uunin ääressä seisoi akka hihat käärittyinä ylös laihoilta suonikkailta ja ruskettuneilta käsivarsilta.
—Tässä on meidän herramme, hän tulisi meille vieraaksi,—sanoi ukko.
—Terve tuloa vaan,—sanoi akka leppeästi, kääntäen alas hihojansa.