Ovi oli auki ja eteinen oli täynnä väkeä, lapsia, tyttöjä, vaimoja rintalasten kanssa, jotka kaikki puristautuivat pieliin nähdäkseen vierasta herraa, joka tahtoi nähdä talonpoikaista ruokaa. Akka nähtävästi ylpeili taidostaan käyttäytyä herrojen kanssa.
—Huono, huono on, herra, meidän olomme, mitä siitä puhuukaan,—sanoi ukko.—Minne tungette siinä!—kiljasi hän ovessa seisoville.
—No, hyvästi sitten,—sanoi Nehljudof tuntien tukaluutta ja häpeää, joiden syystä hän ei tehnyt itselleen selvää.
—Nöyrimmästi kiitän käynnistänne,—sanoi ukko.
Eteisessä toinen toisensa päälle tunkeutunut väkijoukko päästi hänet ohitsensa ja hän tuli kujalle ja meni sitä myöten ylöspäin. Hänen perässään tuli eteisestä kaksi paljasjalkaista poikaa: toinen vanhempi, likaisessa, ennen muinoin valkoisessa paidassa, ja toinen huonossa, haalistuneessa, ruusunpunaisessa. Nehljudof katsahti heihin.
—Minnekäs menet nyt?—sanoi edellinen poika.
—Matrjona Harinan luokse,—sanoi hän.—Tunnetteko?
Pieni poika ruusunpunasessa paidassa rupesi jostain syystä nauramaan, mutta vanhempi kysyi totisena:
—Minkä Matrjonan? Onko se vanha?
—On, vanha.