—Ohoo,—sanoi poika.—Vai sekö se on, se asuu ihan kylän päässä. Kyllä me saatamme sinut. Kuules, Petjka, mennään saattamaan häntä!
—Entäs hevoset?
—No, ehkei niille mitään tule.
Petjka suostui ja he läksivät kolmisin ylös pitkin kylää.
V.
Nehljudofin oli poikien kanssa helpompi olla kuin aikaihmisten, ja hän joutui tiellä keskusteluun heidän kanssaan. Se pieni, ruusunpunasessa paidassa, lakkasi nauramasta ja puhui nyt yhtä viisaasti ja perusteellisesti kuin vanhempikin.
—Kukas on teillä kaikkein köyhin?—kysyi Nehljudof.
—Kukako on köyhä? Mihaila on köyhä, Semjon Makarof, ja vielä Martta ovat köyhiä.
—Entäs Anisja, se on vielä köyhempi. Anisjalla ei ole lehmääkään—he käyvät kerjuulla,—sanoi pieni Fedja.
—Hänellä ei ole lehmää, mutta heitä onkin kaikkiaan vaan kolme, mutta
Martta on itse viides kotonaan,—sanoi vanhempi poika.