—Muistelkaa nyt mitä tarvitsette matkalle.
—Ei tietääkseni mitään erinomaista. Kiitoksia.
Tirehtöri lähestyi heitä, ja Nehljudof odottamatta hänen huomautustaan jätti Maslovalle hyvästi ja meni pois, tuntien semmoista hiljaista iloa, levollisuutta ja rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, jemmoista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. Nehljudofia riemastutti ja nosti ennen tuntemattomiin korkeuksiin se tieto, etteivät mitkään Maslovan teot enää voi tehdä olemattomaksi hänen rakkauttaan häneen. »Kujeilkoon hän vaan välskärin kanssa, se on hänen asiansa, minä en rakasta häntä itseni vaan hänen ja Jumalan tähden.»
Mutta tuo kujeileminen välskärin kanssa, jonka johdosta Maslova oli karkoitettu lasaretista ja jonka Nehljudof oli uskonut todeksi, oli vaan siinä, että Maslova, naisvälskärin käskystä, oli mennyt yskäteetä hakemaan käytävän päässä olevaan apteekkiin ja oli siellä tavannut erään pitkäkasvuisen, nyppynaamaisen välskärin Kustinofin, joka oli jo kauvan sitten kiusannut Maslovaa ahdistelemisella, ja nyt oli Maslova, pyrkiessään hänestä eroon, niin kovasti lykännyt häntä luotaan, että välskäri oli kompastunut hyllyä vastaan, jotta kaksi lasipulloa putosi ja särkyi. Juuri samassa oli käytävässä kulkenut vanhempi lääkäri ja kuultuaan että astioita meni rikki ja nähtyään ulosjuoksevan tulistuneen Maslovan oli lääkäri huutanut vihasesti:
—Tyttö hoi! rupea sinä vaan täällä kujeilemaan, niin kyllä pian täältä pääset. Mikäs nyt?—oli lääkäri sitten kääntynyt välskärin puoleen katsellen häneen ankarasti lasiensa yli.
Välskäri alkoi suu naurussa puolustella itseänsä. Lääkäri ei ruvennut häntä kuuntelemaan, vaan nosti päänsä niin että katsoi jälleen lasien läpi, ja meni lasarettihuoneisiin. Ja vielä samana päivänä hän oli pyytänyt tirehtööriä toimittamaan Maslovan sijaan jonkun toisen apulaisen, joka Olisi ollut siivompi käytöksissään.
Muuta ei Maslovan kujeileminen välskärin kanssa ollutkaan. Tämä lasaretista karkoitus kujeilemisen vuoksi miesten kanssa koski Maslovaan erityisen kipeästi, erittäin kun tultuaan jälleen Nehljudofin yhteyteen kaikki suhteet miehiin olivat jo kauvan sitten tulleet hänelle, juuri vastenmielisiksi ja inhoittivat häntä suuresti. Se että hänen entisen ja nykyisen asemansa vuoksi jokainen ja kaikki semmoisetkin kuin tuo nyppynaamainen välskäri pitivät itseänsä oikeutettuna loukata häntä, ja ihmettelivät, ettei hän suostunut heihin, se teki hänelle hyvin kipeätä ja herätti hänessä sääliä itseensä ja häntä itketti. Nyt kun hän oli tullut Nehljudofin eteen olisi hän tahtonut puolustaa itseänsä tämän edessä sitä väärää syytöstä vastaan, jonka Nehljudofkin oli varmaan saanut kuulla. Mutta ruvettuaan puolusteleimaan, hän oli huomannut, ettei Nehljudof usko, vaan että hänen puolustuksensa ainoastaan vahvistavat Nehljudofia hänen epäluuloissaan, ja kyyneleet olivat tulleet hänen kurkkuunsa ja hän oli vaijennut. Maslova yhä vieläkään ei kuvaillut antaneensa Nehljudofille anteeksi vaan luuli inhoavansa häntä, niinkuin oli sanonut hänelle toisen kerran tavatessa, ja kuitenkin Maslova jo kauvan sitten Jälleen rakasti häntä ja rakasti niin, että tietämättään täytti kaikki mitä Nehljudof häneltä tahtoi: oli herennyt juomasta, polttamasta, lakannut maikailemasta ja ruvennut lasaretin piiaksi. Tätä kaikkea hän teki vaan siksi että tiesi Nehljudofin sitä haluavan. Että hän joka kerta niin päättävästi kielsi kun Nehljudof mainitsi olevansa suostuvainen avioliittoon hänen kanssaan, se tapahtui sekä siitä syystä että häntä halutti toistaa ne ylpeät sanat, jotka hän oli kerran sanonut Nehljudofille, että erittäinkin, kun hän tiesi tämän avioliiton voivan tehdä Nehljudofin onnettomaksi. Hän oli lujasti päättänyt olla vastaanottamatta Nehljudofin uhria, ja kuitenkin oli hänen tuskallista ajatella että Nehljudof ylönkatsoo häntä, luulee hänen vielä olevan samanlaisen kuin oli ollut ennen, eikä näe sitä muutosta, mikä hänessä oli tapahtunut. Se seikka että Nehljudof nyt mahdollisesti ajattelee hänen tehneen lasaretissa jotakin pahaa vaivasi häntä enemmän kuin se sanoma että hän oli lopullisesti pakkotöihin tuomittu.
XXX.
Maslova saattoi tulla lähetetyksi jo ensimäisen joukkokunnan kanssa ja sentähden Nehljudof valmisteli myöskin matkaa. Mutta asioita oli niin paljon, että hän hyvin tiesi mahdottomaksi niitä kaikkia suorittaa, vaikka käytettävänä olisi ollut kuinka paljon aikaa tahansa. Nyt oli ihan päinvastoin kuin ennen muinoin. Ennen piti keksiä itsellensä tehtäviä, ja näiden tarkoitusperä oli alituisesti sama—aina saman Dmitrij Nehljudofin hyvä, ja sittenkin, vaikka kaikki oli tarkoittanut vaan Dmitrin hyvää, oli työ tuntunut ikävältä. Nyt sitävastoin koskivat kaikki puuhat muita ihmisiä, eikä Dmitriä, ja kaikki toimet olivat miellyttävät ja viehättävät ja niitä oli äärettömän paljon. Eikä siinä kyllä, vaan silloin kuin Dmitrin entiset työt ja toimet olivat hänessä aina herättäneet harmia ja kiukustumista, niin nämä vieraat asiat päinvastoin herättivät enimmäkseen vaan iloa ja tyytyväisyyttä.
Nehljudofin puuhattavina olevia asioita oli hänellä kolme eri lajia; ja totutulla tarkkatuntoisuudellaan hän jakoikin ne kolmeen osastoon sekä asetti kolmeen eri salkkuun.