—Te tahdotte siis vaan sanoa, että rangaistusjärjestelmämme on vaillinainen ja on edelleen kehitettävä.
—Sitä ei voi mihinkään päin kehittää. Parannetut vankilat maksaisivat enemmän kuin mitä pannaan kansan valistukseen ja tuottaisivat siis vaan uuden rasituksen saman kansan hartioille.
—Mutta rangaistusjärjestelmän puutteellisuus ei tee suinkaan itse tuomioistuinta tarpeettomaksi,—jatkoi Ignatij Nikiforovitsh nytkään kuulematta lankoansa.
—Nuo puutteet eivät ole korjattavissa,—sanoi Nehljudof korottaen ääntänsä.
—Kuinkas sitten? Pitäisikö siis tappaa? Tai kuten eräs valtion virkamies ehdotteli, puhkoa silmät,—sanoi Ignatij Nikiforovitsh voitonriemuisena nauraen.
—Niin, se olisi kyllä julmaa, mutta tarkoituksenmukaista. Sitävastoin on se, mikä tapahtuu tätä nykyä sekä julmaa että siihen määrään typerää, että on mahdotonta käsittää kuinka henkisesti terveet ihmiset saattavat ottaa osaa niin rumaan ja julmaan toimeen kuin on tuomioistuimen.
—Ja minä nyt otan kuin otankin osaa siihen,—sanoi Ignatij
Nikiforovitsh vaaleten.
—Se on teidän asianne. Mutta minä en ymmärrä sitä.
—Minä luulen, että on paljon, mitä ette ymmärrä,—sanoi Ignatij
Nikiforovitsh vapisevalla äänellä.
—Olen nähnyt oikeudessa, kuinka syyttäjän apulainen kaikin voimin koetti saada syytteeseen erästä onnetonta poikaa, joka jokaisessa pilaantumattomassa ihmisessä olisi saattanut herättää vaan sääliä; tiedän myöskin kuinka eräs toinen syyttäjä tutki lahkolaista ja koetti selittää evankeliumin lukemista rangaistuksenalaiseksi; ja koko tuo toiminta on vaan samallaisia järjettömiä ja julmia tekoja.