—Vastahan se juuri oli sinne päässyt,—puhui toinen samallainen ääni.—Anna vaan takasin. Kiusaat lehmiä ja lapset jäävät ilman maitoa.
—Maksa rahalla tai työllä, vastasi levollinen pehtorin ääni.
Nehljudof tuli ulos puutarhasta ja lähestyi kuistia, jossa seisoi kaksi ryysyistä ämmää, toinen nähtävästi viimeisillään raskauden tilassa. Kuistin astuimilla seisoi kädet purjevaatepalttoon taskuissa pehtori. Nähtyään herran vaikenivat akat ja alkoivat oikaista huivejansa, mutta pehtori veti kädet pois taskuista ja alkoi hymyillä.
Asia oli semmoinen, että talonpojat, kuten pehtori kertoi, olivat tahallaan laskeneet vasikoitaan ja jopa lehmiäänkin kartanon niitylle. Ja nyt oli kaksi lehmää näiden akkain karjasta saatu niityltä kiinni ja otettu takavarikkoon. Pehtori vaati akoilta 30 kopekkaa lehmää kohti, tai kaksi työpäivää. Mutta vaimot väittivät ensiksikin, että heidän lehmänsä olivat vasta juuri tulleet niitylle, toiseksi, ettei heillä ollut rahoja, ja kolmanneksi he vaativat, että päivätyön luvasta lehmät olisivat heti päästettävät takasin, koska ne olivat aamusta alkain seisoneet tarhassa syöttämättä ja surkeasti ammuivat.
—Olen pyytämällä pyytänyt,—puhui hymyilevä pehtori, katsahtaen Nehljudofiin ikäänkuin olisi vaatinut häntä todistajaksi,—että jos päästätte ulos suurukselle, niin paimentakoon jokainen omia elukoitansa.
—Hyppäsin vaan lapsukaista katsomaan, silloin ne jo olivat ojan yli.
—Älä siis hyppele, kun kerran olet ottanut paimentaaksesi.
—Kukas pienokaisen ruokkisi? Et suinkaan sinä sille maitosarvea suuhun pistä?
—Kunpa olisi edes niityn haaskannut, ei olisi nyt maha tyhjänä, mutta se ei kuin käväisi,—puhui toinen.
—Ovat syöttäneet puhtaaksi kaikki niityt,—puhui pehtori Nehljudofin puoleen kääntyen.—Jollei heitä kiristä, ei saa mitään heinää.