—Älkää puhukokaan minulle,—sanoi hän.—Heti kun mieheni ilmoitti minulle, että hän voidaan vapauttaa, minua hämmästytti tämä sama ajatus. Mistä syystä pidettiin häntä vankeudessa, jos hän kerran oli syytön?—lausui hän sen, mitä Nehljudof oli aikonut lausua.—Se on kauheata, kauheata!
Kreivitär Jekaterina Ivanovna huomasi Marietten maikailevan sisarenpojan edessä ja se huvitti häntä.—Tiedätkö mitä?—sanoi hän, kun he vaikenivat,—tuleppa huomeniltana Alinen luokse, siellä saat kerran vielä kuulla Kiesewetteriä. Ja tule sinäkin,—kääntyi hän Marietten puoleen.
—Hän on jo sinut pannut merkille,—sanoi hän sisarenpojalle.—Hän sanoi, että kaikki mitä sinä olet puhunut,—minä kerroin hänelle,—oli hyvin hyvä merkki, että sinä ihan varmaan tulet Kristuksen luo. Tule välttämättä. Käske sinä, Mariette, häntä tulemaan ja tule itsekin.
—Hyvä kreivitär, ensiksikin minulla ei ole oikeutta mitään neuvoa ruhtinaalle,—sanoi Mariette katsahtaen Nehljudofiin ja tällä katseellansa luoden täydellisen yksimielisyyden heidän välillänsä mitä kreivittären sanoihin ja yleensä evankelismiin tuli,—ja toiseksi, kuten tiedätte, en minä erittäin pidä…
—Sinä teetkin aina kaikki päin mäntyyn ja oman pääsi mukaan.
—Kuinka oman pääni mukaan? Minä uskon niinkuin yksinkertaisin maalaisvaimo,—sanoi Mariette hymyillen.—Mutta kolmanneksi,—jatkoi hän,—minä aijon huomenna ranskalaiseen teaatteriin.
—Ah! mutta oletko, Dmitrij, nähnyt sitä… Kuinka se taas olikaan?—sanoi kreivitär Jekaterina Ivanovna.
Mariette mainitsi kuuluisan ranskalaisen näyttelijättären nimen.
—Sinun pitää välttämättä mennä katsomaan,—se on ihmeteltävää.
—Ketäs pitäisi, rakas täti, ensin nähdä, näyttelijätärtäkö vai saarnamiestä?—sanoi Nehljudof hymyillen.