—Ole niin hyvä äläkä tartu sanoihini.
—Ehkä ensin saarnamiestä ja sitten ranskalaista näyttelijätärtä, sillä muutoin voisi kokonaan kadottaa makunsa saarnaan,—sanoi Nehljudof.
—Ei, parempi on alkaa ranskalaisesta teaatterista, ja sitten tehdä parannus,—sanoi Mariette.
—No, älkääpä tehkö minua naurunalaiseksi. Saarnamies on saarnamies ja teaatteri on teaatteri. Pelastuakseen ei ollenkaan tarvitse venyttää kasvojaan kyynärän pituisiksi ja yhä itkeä. Täytyy vaan uskoa, ja silloin tulee heti iloiseksi.
—Te rakas täti saarnaatte paremmin kuin mikään saarnamies.
—Mutta tiedättekös mitä?—sanoi Mariette ajatuksissaan,—tulkaa te huomenna teaatteriin minun luokseni.
—Pelkään vaan, etten pääse…
Puheen keskeytti lakeija, joka ilmoitti vieraan tulon. Se oli kreivittären johdossa olevan hyväntekeväisyysseuran sihteeri.
—No, se nyt on sangen ikävä herrasmies. Minä otan hänet vastaan tuolla, ja sitten tulen teidän luoksenne. Tarjotkaa hänelle teetä, Mariette,—sanoi kreivitär mennä kekkelehtäen nopeasti salista.
Mariette otti hansikkaan pois, paljastaen näin tarmokkaan ja jotenkin litteän kätensä, jonka nimetön oli täytetty jalokivisormuksilla.