Vaikkei Nehljudof odottanutkaan mitään hyvää käynnistänsä hän kuitenkin Bogatirjofin neuvon mukaan ajoi Toporofin luo, josta henkilöstä lahkolaisten asian piti riippuman.
Se virka, jossa Toporof oli, sisälsi itsessään ristiriitaisuuden, jota ainoastaan tylsä ja siveellisesti tunnoton mies saattoi olla näkemättä. Toporofissa olivat nämä molemmat kieltoperäiset ominaisuudet.
* * * * *
Vastaanottohuoneessa oleva erityisiä toimia varten määrätty virkamies tiedusteli Nehljudofilta missä asiassa tämä oli tullut ja saatuaan tietää Nehljudofin ottaneen toimittaakseen lahkolaisten anomuksen keisarille, kysyi, eikö hän tahtoisi antaa anomusta nähtäväksi. Nehljudof antoi anomuksen ja virkamies meni sen kanssa työhuoneeseen. Nunna korkeassa päähineessä, kiemurtelevassa suruharsossaan ja pitkässä, mustassa laahustimessa tuli ulos työhuoneesta valkoiset sormet ristissä ja kynnet puhdistettuina. Hän piteli käsissään kallisarvoista rukousnauhaa. Nehljudofia ei pyydetty vieläkään astumaan sisälle. Toporof luki anomusta pudistellen päätänsä. Häneen oli tehnyt epämiellyttävän vaikutuksen tuo selvästi ja voimakkaasti kirjoitettu anomus.
»Jos tuo joutuu keisarin käsiin, niin se voi herättää ikäviä kysymyksiä ja väärinkäsityksiä,» ajatteli hän luettuaan loppuun. Ja pantuaan anomuksen pöydälle hän soitti ja käski pyytää Nehljudofia sisälle.
Hänellä oli tämä lahkolaisjuttu tuoreessa muistissa ja yksi heidän anomuksistaan oli jo saapunut hänen käsiinsä.———Nämät isät ja vaimot nyt anoivat, ettei heitä näin eroitettaisi. Toporof muisti jo silloin kuin tämä juttu jo ensi kerran oli ollut hänen käsiteltävänään epäilleensä eikö olisi sittenkin ollut parasta jättää se sikseen. Mutta mitään vahinkoa ei voinut olla siitä, että noiden talonpoikaisperheiden jäsenet olisivat hajoitetut eri suunnille; jota vastoin niiden jättäminen paikoillensa saattoi vaikuttaa haitallisesti muuhun väestöön, niin että nämätkin olisivat luopuneet oikeauskoisuudesta, ja sitäpaitsi: todistihan tämä piispan innokkuutta, jonka kaiken vuoksi hän oli antanut asialle sen ratkaisun, mihin se oli silloin suunnattu.
—Hyvää päivää,—sanoi hän hartaassa työssä keskeytetyn ihmisen ilmeellä, ottaen seisten vastaan Nehljudofia, sekä ryhtyi oijeti asiaan.
—Tunnen tämän tapauksen. Heti kun näin nimet, muistin tämän onnettoman jutun,—sanoi hän ottaen anomuksen ja näyttäen sitä Nehljudofille.—Ja olen hyvin kiitollinen teille, että muistutitte minua jälleen siitä. Se on nyt ollut vaan lääninhallituksen liikaa virkaintoisuutta…
Nehljudof oli vaiti ja katseli vihamielisellä tunteella noiden liikkumattomien kasvojen naamiota.
—Ja minä annan käskyn tämän toimenpiteen peruuttamisesta ja noiden ihmisten tuomisesta takaisin asuinpaikkoihinsa.