Toscana ja Gigino, sisar ja veli, tunsivat itsensä hiukan ujoiksi hänen seurassaan ja hekin olivat vuorostaan ääneti.
Yö oli lämmin. Iso, punainen kuu, joka vastikään oli kohonnut tummansinisen, ohuiden harmahtavien pilvijuovien reunustaman taivaanrannan yläpuolelle, valoi etäisen tulipalon tavoin hohdettaan jokeen ja liikkumattomiin puihin.
Kaukaisia ääniä, joita kantautui Po-joen toiselta rannalta, kajahti silloin tällöin keskellä syvää hiljaisuutta. Ilman täytti kirpeä kostean ruohon tuoksu, joka herätti Reginassa tuhansia muistoja.
Mutta hänen sisimmässään tapahtui jotakin merkillistä. Nyt, kun hän oli perillä, kun hän oli saavuttanut kotikaihonsa kohteen, tyyssijan, josta oli uneksinut, hänen sielunsa harhaili muualla. Samoin kuin hänestä aikaisemmin oli tuntunut, kuin hän olisi vienyt Roomaan ainoastaan ruumiillisen olemuksensa ja jättänyt tänne joen rannalle sielunsa kuin harhailevan kiiltomadon, hänestä nyt näytti siltä kuin hän olisi tuonut tänne Po-joen varsille ainoastaan väsyneen ja sairaan ruumiinsa. Sielu liiti pois ja siirtyi Roomaan! Mitähän Antonio tälläkin hetkellä teki? Tunsikohan hän, että hänen vaimonsa sielu kaipasi häntä kiihkeämmin kuin konsanaan ennen syleilyynsä? Jokohan Antonio oli kirjoittanut hänelle? Antonio, Antonio! Ruohon tuoksusta huolimatta, kesken kaikkien sen herättämien muistojen, hän tunsi sen hienon kukkastuoksun, joka uhosi Antonion hiuksista. Kuumat kyyneleet täyttivät hänen silmänsä. Silloin hän äkkiä vaikeni, ja hänen ajatuksensa harhailivat surullisina etäällä.
Hän oli jo katunut, että kirjoitti pitkän kirjeensä, tai ainakin että oli kirjoittanut sen niin aikaisin. Joka tapauksessa olisi ollut parempi kirjoittaa se täällä. Antonio olisi silloin tuntenut vähemmän mielipahaa, Regina ajatteli salatakseen itseltään katumuksensa.
— Kuinka opettaja jaksaa? Entä Gabri ja Gabrie? hän kysyi heidän ajaessaan Fossa Capraran ohi, jossa pieni valkoinen rakennus selvästi erottui plataanien varjosta punertavassa kuutamossa. Toisella puolen rantaäyrään joki kiilteli hopearaitojen lomitse kuin vaaleanruosteinen vanha lasi.
Toscana ja Gigi purskahtivat yhdessä kömpelöön, mutta samalla pilkalliseen nauruun.
— Mikä teidän on? Miksi nauratte?
Nuorukainen tukahdutti naurunsa, mutta Toscana nauroi entistään makeammin.
— Mutta mille te nauratte? Aikooko opettaja mennä uusiin naimisiin?